— Mitä arvelet?
— En ymmärrä.
— Mutta minä ymmärrän. Menköön virka, menköön koko maallinen omaisuus — en sittenkään lue sitä lakia! Minä olen paljon kärsinyt. Ei se ole minulle uutta. Mutta syntiä en ole vielä niin tahallani tehnyt. Kun omatunto minua pääsisi kalvamaan, niin sitten vasta… tietäisin… mitä on kärsiä… Ei ihminen vielä silloin todella mitään ole kärsinytkään, kun hänellä on omantunnon rauha. Paina se, Margareta, mieleen! Ja nyt käymme levolle…
Tuli sammutettiin. Hiljaisuus vallitsi. Hannes vain kuuli vielä kauan rouvan hiljaan nyyhkivän… itkevän salattua itkua.
Mutta pastori jo kuorsasi.
* * * * *
Sunnuntaina sakaristossa ojensi rovasti pastorille asevelvollisuuslain lukemista varten makeasti hymyillen.
— En minä sitä lue!
— Et-etkö? kummasteli rovasti.
— En!