— Olisikohan?
— Olisi. Niin hyväsydäminen hän oli. Nyt ovat kaikki emännätkin tulleet minulle kuin läheisiksi ystäviksi. Vaikka ennen aina kieroon katsoivat ja nimittelivät.
— Me ihmiset olemme kaikki syntisiä. Kaikki tarvitsemme anteeksiantamusta. Maijan avomielinen tunnustus se on kaiken tämän saanut aikaan. Se teki niin edullisen vaikutuksen. Sillä syntisellä täytyy olla sydämensä pohjalla osanottavaisuutta toisen syntisen kohtaloon, kun vain koruttomasti sitä pyydetään.
— Lahjoja he ovat minulle antaneet: vaatetta, kirjoja, ruokaa ja rahaa. Kaikki muut, mutta ei emäntä Karvinen. Tulta ja tulikiveä hän minulle toivotti, skorpiooneja ja isoppia sen lisäksi. Hän ei vieläkään voinut antaa anteeksi, vaikka polvillani sitä rukoilin. Itkin ja vyöryin hänen jaloissaan, mutta hän kirosi ja haukkui. Kaikki helvetin perkeleet hän toivotti minulle matkakumppaniksi.
— Emäntä-rukka on noin vähän yksipuolinen. Ja sitten hän on syvästi kärsinyt. Mutta siltikin hän olisi saattanut nyt kaikki unohtaa. Ovathan Maijan aikeet niin kauniit ja tarvitsevat jokaisen rohkaisua.
— Mutta Maikki-tytär! Siinä se on isänsä tyttö. En milloinkaan saata häntä unohtaa. Ja vielä kuoleman hetkelläni häntä siunaan.
Hannes nähtävästi punastui.
— Hän kutsui minut kamariin kahden kesken. Puhui siellä niin kauniisti, että minulle tulivat vedet silmiin. Uuden testamentin, jonka kanteen hän oli kirjoittanut sopivan raamatunlauseen, antoi hän isälle vietäväksi ja nuo sukat. Minulle pisti setelin kouraan. Ja sitten otti hyvästit niin lämpimät ja pyysi kirjoittamaan. Opettajalle kehotti erityisesti käymään sanomassa hyvästin. Kyllä oli hän toinen kuin äitinsä.
— Sepä vasta oli kauniisti tehty.
— Oli. Sanoin hänelle, että on minullakin toivomus hänelle, mutta en kehtaa sitä sanoa. "Maija sanoo pois vaan", kehotti. Silloin itkien lankesin hänen kaulaansa ja nyyhkytin: "Minä sydämestäni soisin, että Maikki pysyisi puhtaana tyttönä!" Hänkin alkoi itkeä. Ja me molemmat itkimme. Niin erosin hänestä kuin sisaresta.