Ja samalla hän itse tunsi pääsevänsä kuin vuoren alta. Tietämättään oli Lois-Maija kantanut hänellekin iloa sylin täydeltä.
Sillä kaikesta päättäen on Maikki hyvin hyvä tyttö: naisellinen, lempeä, anteeksi antava…!
Isänsä murhaajalle laittaa sukat, jotka isälleen neuloi… lähettää Uuden testamentin ja lämpimät terveiset…
Totisesti sellainen sydän ymmärtää, mitä on rakkaus… se rakkaus, jota himo säikähtää… ja jota ruokkii sielun hienostunut tunne, johon aivojen paraimmat ajatukset nostavat ja jota veri vain ohimennen koskettaa.
Hannes tunsi kuin päässeensä Onnen saareen, joka sijaitsee jossakussa kaukaisessa meressä lämpimien tuulien alla. Sen meren pauhu on syvä ja tunteikas, se kohisee kuin Luojan harppu ja sen aalloilla auringon lapset karkeloon käyvät. Ne tuulet, jotka siellä puhaltavat, ovat kuin rakastuneiden polttavia suudelmia, silloin kun ovat rajuja, mutta kun vienona suhinana lentävät, ovat kuin hyväilevät kädet, joiden kosketus on lämmin ja lähtemätön. Ja se saari itse on auringon polttopiste, missä veren lika palaa ja veri puhdistuu.
Ja se Onnen saari se on nuoren miehen ensi lempi ja ne lämpimät tuulet tästä lemmestä syttyvät tunteet ja se kaukainen meri sydän, joka on tulvillaan keväistä verta. Hannes tunsi, että hänen ajatuksensa kohosivat kirkkaiksi ja korkeiksi. Nyt hän todella tunsi olevansa jättiläinen, joka on noussut rakkauden vuorelle. Nyt tämä takalistomaa oli muuttunut hänelle satujen ja runojen kolkaksi, haaveiden hopealehdoksi. Sillä se antoi hänelle sen, mitä muulla onnellisemmalla Suomella ei ollut hänelle antaa, se sytytti hänen sydämessään ensi lemmen hohtavat soihdut.
Elämä sentään humisee ihanista onnen saduista ja nuoren ihmisen sielu on suurta, sytyttävää runoa. Ja tälle kylmälle kalliolle, jota maankamaraksi kutsutaan, voi kaksi rakastavaista kyhätä lämpöisen pesän kuin kirmaava lokkipari alastomalle luodolle. Elämä on sille pyhä ja suuri, joka itse on pyhä ja suuri ja maankamara sille antelias, joka pienimmänkin korren ymmärtää taidolla käyttää. Himo ja synti eivät täällä ole muuta kuin orjantappuroita, jotka pistävät ja verille raatelevat, kun ehdoin tahdoin viskaudutaan niiden helmaan.
Ihminen! Annettiinhan sinulle kolkolle matkalle lähtiessäsi paraita eväitä: lapsuuden koti takoi sinulle ritariasun ja luonto lahjoitti sinulle rakastavan sydämen. Niillä aseilla kun taistelet elämäsi taipaleella, niin voiton saat. Mies! Sinä sait naisen rakastaaksesi. Nainen! Sinä sait miehen lemmittäväksesi. Mitään muuta ette elämältä tarvitse. Sillä rakkaus on suurin kaikista.
Tällaisiin ajatuksiin vei Hannesta se mielentila, jonka Lois-Maija oli hänelle mukanaan tuonut. Se syntinen nainen ei itse tiennyt, että hän kantoi nardusöljyä polttavaan haavaan.
Hannes lähti ulos kävelemään myöhäisen syksyn korkeaan ilmaan. Ilmassa oli jo hienoja tuoksuja talvesta, sillä tuulessa oli kylmän makua ja kohmettunut maa uhoi jäätä. Mutta aurinko toi lämpöiset terveiset kesältä, joka matkaili toisille maille ja antoi hymyä viileälle maisemalle.