XIX LUKU.
— Ihastuin siellä, koululla niin, että jos minullakin olisi sen ikäinen lapsi, niin kouluun sen panisin. Ja silloin tältä kulmalta panisi moni muukin. Sillä ne seuraavat minua aivan käskemättä kaikessa. Kun minä alan tehdä heinää, niin hekin alkavat, kun minä alan leikata ruista, niin hekin alkavat, kun minä toukoviljaa katkaisen, niin hekin rupeavat katkaisemaan eikä keväisin kukaan uskalla kylvää ennen minua. Jos minä syksyn tullen tulen tuvassa sytytän, niin hekin sytyttävät. Jos minä menen vaikka kaivoon, niin he tulevat perässä. He minua pelkäävät ja kunnioittavat samalla. Enkä syytä ymmärrä, puhui Holopainen.
— Se on talon ja miehen mahti, joka sen tekee, puhui Hannes.
— Kyllä minä tällä kulmalla olen kuninkaaksi kohotettu.
— Mutta tuskin rakkaaksi, huomautti emäntä. Holopainen ei ollut kuulevinaan.
— Isäntä puhui, että jos olisi kouluikäinen lapsi…
— Niin sepä kuin olisikin! toivotti emäntä.
— Minä tiedän sellaisen. Siellä koulun naapurissa elää Kähkösen leski. Sillä on liian paljon orpoja jatkoi Hannes puhettaan.
Holopainen ilostui.
— Niin mitä sitten? kysyi hän reimasti.