— Mutta?
— Pois se pitää saada! Noin!
Isäntä pyyhkäsi pöydältä tupakkavehkeensä lattiaan.
— Elkää tulistuko!
— Enkä minä ennen hautaan mene, ennenkuin saan siellä komeassa pappilassa rovastiakin siitä nokittaa! Ne sen s—n herrat ja roikaleet, jotka imevät kuiviin talonpojat… syövät niiden ruumiista mehut ja sitten lamovat vieterisohvillaan! Tätä tällaistako menoa… p—le… me talonpojat aina sietäisimme?… Pitäisi saada aikaan suuri talonpoikain kapina… Vanhat ihmiset kertovat näillä mailla ennen eläneen suuren ja mahtavan talonpojan Sormusen, joka Hurtta-voutia vastaan kapinaan yltyi… Semmoinen pitäisi olla nytkin…!
— Kyllä ne sen ajan kärsimykset olivat suuremmat.
— Vaikkapa olivatkin. Mutta on niitä kärsimyksiä nytkin. Se palkkausjärjestelmä…
— Se on vanha virkamiesviha, joka teissä kytee. Ja se on ehkä lähtenyt niiltä surkeilta ajoilta… on veriinne perintönä imeytynyt…
— Meidän suku on aina herroja vihannut.
— On se sellainenkin umpimähkäinen viha ikävää.