Huoneesta kuului pauketta ja jyskettä. Nyt meni pöytä kappaleiksi… lasit tuvan ikkunasta helähtivät rikki ja tuoli lensi sieltä ulos lumihankeen.
Emäntä lähti juoksemaan tyttönsä taloon.
Opettaja muisti Juuso Kallion pelotelleen häntä silloin, kun hän opettajaksi saapui, "mustalla kansalla" ja kiellelleen häntä menemästä sitä liian lähelle, sillä se pian pettäisi. Siinä oli Juuso Kallio ainakin puhunut totta. Sillä Hannes huomasi pettyneensä Holopaisen suhteen. Se mies oli teeskennellyt vain sentähden ystävyyttä, että saisi hänestä aseen rovastia ja pappien palkkausjärjestelmää vastaan. Siinä se!
— Täällä puolessa kutevat kalat syvällä, mietti Hannes kävellessään aamiaiselle Karviseen.
XX LUKU.
Oltiin helmikuussa. Aurinko paistoi. Hanki hohti. Miljoonat lumikristallit siinä välkkyivät. Oli pakkanen niin että reen jalas narisi ja kenkä ihmisen kävellessä keskusteli omalla tavallaan tien pohjan kanssa, joka oli kovaksi ajettu. Pohjolan talvi oli nyt korkeimpaan ihanuuteensa päässyt, noussut sille kylmän ja jään, lumen ja pakkasen huipulle, josta ylimielinen ja virkeä kevät oli sen suin päin alas viskaava. Mutta vielä se tanakkana nyt istui valtaistuimellaan, joka oli rakennettu jääkristalleista.
Hannes oli lopettanut päivällisensä Karvisessa, ja istui paperossia poltellen. Hän oli vaipunut ajatuksiinsa huoneen pehmeässä lämpimässä. Ja hän mietti sitä, että hän oli todellakin rohjennut astua rinta rintaa, silmä silmää vasten rovastin kanssa siinä isänmaan suuressa kysymyksessä. Hän oli kulkenut pitkin pitäjästä, herättänyt ja valveuttanut. "Kiellettyä" kirjallisuutta oli hän jakanut tukuttain, puhunut parhaansa mukaan julki sen, minkä oikeaksi uskoi. Hän kielsi myöntymästä mihinkään, mutta rovasti neuvoi aivan päinvastaiseen. Rovastia ei hän suinkaan tuominnut, sillä arvattavasti rovasti luuli parhaaksi maalle ja kansalle sen, mihin hän neuvoi. Sillä kallis heille kummallekin täytyi sen asian olla, jonka puolesta puhuivat ja toimivat.
Maikki oli perustanut koulupiirin naisten kanssa ompeluseuran, missä vaatteita ommeltiin köyhille kansakoululapsille. Nuorisoseurassa touhuttiin. Orjasaaressa oli siis valistus jo raapaissut tulen ensimäiseen lamppuunsa.
Kaikkea tätä Hannes mietti, kun Maikki tuli huoneeseen, istahti hänen syliinsä, kietoi kätensä hänen kaulaansa, suuteli ja sitten puhui:
— Nyt sinun, rakas Hannes, täytyy se tehdä…