Mutta nyt oli näiden herkkuisten juhlapöytien päälle vedetty musta vaate… sampanja maistui happamelta… ja isänmaa kärsi ja suri.
Ja sen tähden rovastikin suri. Sillä tuo samainen musta tunnelma tulvahti niin valtavana sanomalehtien palstoilta, ystävien kirjeistä ja kaikesta, mikä ennen loisti.
Täällä takalistomaalla piti hänenkin ryhtyä taisteluun sen puolesta niillä aseilla, jotka hänelle pääkaupungista lähetettiin.
Nyt oli käsketty kehottaa nuorukaisia menemään asevelvolliskutsuntoihin.
Tätä tarkoitusta varten aikoi rovasti pitää julkisen kokouksen, jossa hän kehottaisi pitäjän nuorukaisia menemään kutsuntaan. Ja hän saikin siihen luvan. Mutta kokouksen hän asetti juuri siksi ajaksi, ett'ei Hannes Kauppi pääsisi sinne. Pahimman rospuuton ajaksi hän sen asetti. Jäät eivät liioin enää kestäisi eikä veneellä pääsisi.
Juuso Kallio oli tiennyt jäädä kirkolle odottamaan kokousta.
Määrättynä päivänä, jona kokouksen piti olla, lähti Hanneskin. Mukanaan hänellä oli rotevia nuoria miehiä. He sitoivat köydet ympärilleen putoamisen varalta. Samoin saapui Holopainenkin kulmakuntansa miesten kanssa.
Jää oli niin heikko, että paikoin surkean sinervänä auringon paisteessa sairasti, paikoin oli valkoista sohjua, joka upotti ja huonoimmissa paikoissa valmisti kylmän kylvyn siihen astujalle.
Mutta eheinä toiseen rantaan päästiin, sillä aamupäivällä ei aurinko vielä ehtinyt aivan pehmeäksi jäätä syödä.
Tultiin kokouspaikkaan. Se oli suuri vuossatainen tupa, jonka orsilla istui mennyt aika muistoineen. Tässä tuvassa oli monta kokousta pidetty, kuumaakin, kun sivistysasiat olivat olleet esillä. Kirkonkylän nuorisoseuran johtohenkilöitä oli perällä ja ne lauloivat isänmaallisia lauluja. Mutta kun huomasivat rovastin vaunuillaan ajavan pihaan, muutettiin laulu virreksi. He tahtoivat olla kuin hautausväkeä.