* * * * *
Jonkun päivän takaa Hanneksen tultua ilmestyi pankki-Holopainen hänen kamariinsa. Mies oli iloinen ja lempeällä mielellä.
— Olipa opettajassa miestä. Semmoista sitä pitää talonpojankin ihailla. Uskalsit nousta korkeita herroja vastaan, uskalsit… uskalsit… oikeinpa pidän sinusta!
Holopainen puristi Hanneksen luisten käsivarsiensa väliin ja huokui henkeä hänen otsalleen.
— Sinä se olet mies… sellainen mies… joka meille sopii… et ole herra… sinä taistelet herroja vastaan… nyt pitäisi saada aikaan suuri talonpoikien kapina… ja rupea sinä meidän päälliköksemme… me nujerramme… me lyömme… me Suomen herroista pelastamme…! Ja ensiksi alamme siitä palkkausjärjestelmästä… Käske sinä vain ja minä pitelen rovastia kuin kissa hiirtä…! Se herra se sai sinut vankilaan. Nyt sinä kosta… kostathan…?
— Hys!
— Kyllä sinä kostat…?
Holopainen taas puristi hyvin lujasti Hannesta rintaansa.
— Rovasti on syytön minun vankilassa olooni…
— Ei ole. Minä panen pääni pantiksi!