— Olette väärässä. Hän on syytön.
— Etkö vieläkään kosta? Sinä olet kummallinen mies. Mutta sen suurempi olet. Minä tiedän, että vielä tulee aika, jolloin rupeat meidän johtajaksemme. Sinä olet viisaampi kuin me ja ymmärrät odottaa…, kunnes kahdestoista hetki lyö ja silloin ovat herrat ja virkamiehet raunioina… niin… niin… niin…
Holopaisella oli silmät kyyneleissä. Hän puhui edelleen:
— Se on minulle se elämäni suuri kysymys… se sukuperintö…
— Joka on vain hullun houre!
— Niinkö…?
Holopainen ihmeissään katsoi Hannesta.
— Niin.
— Sinä minulta vain turhaan salaat aikeesi. Se hetki tulee vielä, jolloin me tapaamme toisemme käsikädessä…
— Niin taistelemassa virkavaltaa, mutta emme yksityisiä virkamiehiä vastaan. Huono aate on tapettava, mutta eivät ihmiset, jotka se aate on vallannut…