— Mikä se laulu olisi?
— Se alkaa: "Yksi ruusu on kasvanut."
Hannes ymmärsi. He menivät toiseen tupaan. Kohta Anna kääntyi seinään päin ja vavahteli. Hannes meni pöydän luo ja lauloi aluksi hiljaan, mutta sitten voimakkaammin:
"Yksi ruusu on kasvanut laaksossa, joka kauniisti kukoistaa. Yksi kulkija poika on nähnyt sen, eikä voi sitä unhoittaa.
Ja sen olisi kyllä hän poiminut ja sen pistänyt povelleen, mutta köyhänä ei ole tohtinut, vaan on jättänyt paikoilleen."
Anna vuoteessa kääntyi kuin pakosta. Hänen kärsineille kasvoilleen kohosi hymy, silmät loistivat, povi paisui. Anna kääntyi kohti opettajaa ja hymyili, hymyili kuin pelastajalleen haaksirikkoutunut, joka on meren hädästä autettu.
Nyt jo Hannes täydelleen ymmärsi, että tuossa tuvan loukossa makasi nuori nainen, joka oli antanut kaikki rakkaudelleen ja vielä parhaallaan eli pettävän lemmen valhehurmiossa. Miten sen hienot silmät laulusta kirkastuivat ja sen kaunis ja täyteläinen povi sävelistä paisui kuin olisi se niistä hengittänyt uuden elähdyttävän voiman, joka nosti hänet tuosta hetken kurjuudesta korkeihin haaveellisiin ilmapiireihin! Syvä, sanomattoman syvä runollisuus karun ja pajaan todellisuuden olkipahnoilla.
— Onko tämä teidän talonne varakas? kysyi Hannes emännältä.
— Tätä sanotaan pankki-Holopaiseksi.
— On siis paljon rahaa?