— Tekin siis uskotte, että kansa käy virkamiestensä päälle?
— Voihan joukossa olla sellaisiakin hurjapäitä. Mutta suuri enemmistö ei lyö virkamiestä, vaan virkamiehen ajan kehityksen taakse jäänyttä mieltä…
— Huomaan, että olette nuori… että olette voitosta juopunut… mutta minä luotan teihin… sentähden teidän luoksenne pakeninkin harhailtuani vuorokauden tuolla selillä. Olen jo vanha mies, joka en sovi uuteen aikaan…
— Metsäläisyyttä vastaan on meidän yhteisesti taisteltava, taisteltava sitä suuntaa vastaan, jota pankki-Holopainen ajaa.
Rovastin silmät kirkastuivat.
— Enpähän teistä pettynytkään! Juuri niin.
Tultiin koululle. Rovasti alkoi laskea rahojaan.
Siinä oli kultaa ja hopeaa, oli setelikimppuja ja arvopapereita. Siinä oli kokonainen suuri omaisuus.
— Jos tämä lipas putosi järven pohjaan… niin minä olisin nyt köyhä mies. Miten paljon laskette vaivoistanne ja hoidosta, jonka minulle nyt annatte?
— En muuta kuin lämpimän kiitoksen.