— Olen.
— Minä sen kyllä näen. Sillä teitä rakastaa nuori vaimo kuin silmäteräänsä… teitä pitäjäläiset ihailevat, teitä täytyy vastustajannekin kunnioittaa. Teillä on onnellinen, näin sievä koti, teillä on tyytyväinen mieli ja se on sanomattoman paljon — nyt sen minä tunnen! Teillä on kansan rakkaus ja se on suuri lahja, jota ei minulle koskaan suotu… Kun minä harhailin tuolla selällä kylmässä usvassa ja paksussa pimeydessä viluisena, nälkäisenä, kurjana ja onnettomana, selveni minulle kuin salaman hohdossa, mikä välttämättömyys virkamiehelle on kansan rakkaus, sen kansan, jonka keskuudessa hän toimii. Taivaan Jumala ja paha omatunto oli minulla siellä ainoana kumppalina. Sillä minä tunsin paljon rikkoneeni… Oi, rakas ystävä, minä rupesin papiksi, rupesin tähän arkaan virkaan tuntematta sisäistä kutsumusta… ja juuri sentähden olen nyt näin onneton. Minä ensin tahdoin itseänikin uskotella, että kaikkeen tähän mielen rauhattomuuteen ovat syynä yksin sosialistit, mutta siihen on ennen kaikkea syynä heräävä omantunnon ääni… Täälläkin sisässäni… sydämessäni käy raateleva… repivä… yltyvä vallankumous. Halveksikaa minua, sillä minä olen ollut n.s. leipäpappi! Ja juuri siksi olen nyt näin onneton, että minun, vanhan rovastin, täytyy itkeä nuoren opettajan silmäin alla. Se kuoleman hetki se oli kuin salaman välähdys minun pimeissä aivoissani. Minä sain jo maistaa esimakua, miten hirvittävä on maailmallisen papin kuoleman tuska… oi… oi… oi!
Hanneskin oli syvästi liikutettu. Sillä hän sai olla näkemässä, miten mieltä järkyttävä vallankumous taistellaan ihmisen sydämessä.
Onhan opettajalla antaa minulle yötoveriksi Uusi testamentti?
Hannes etsi sen rovastille.
— Ja nyt hyvää yötä.
Rovasti laski kätensä Hanneksen olalle ja katsoi häntä hellästi silmiin. Hannes heitti hänet yksin.
Aamulla kun Hannes meni kamariin, istui rovasti vielä lukemassa. Mutta nyt hän oli tyyni, silmät kirkkaat ja koko mies juhlallisen ylevä.
— En nyt enää mitään pelkää… en mitään, sillä nyt minä luotan Jumalani apuun. Jos he tahtovat minua ryöstää, niin ryöstäkööt, jos he tahtovat minua rusikoida, niin rusikoikoot! Niin tehtiin Kristuksellekin, joka oli kuitenkin viaton. Mutta minä, suuri syntinen, olen kaikki ansainnut… kaikki itse valmistanut… kaikki… kaikki… — Nyt kuitenkin tunnen, että päivä minun sielussani valkenee… valkenee. Ja Herra siunatkoon minua ja valistakoon minua!
Rovasti vaipui rukoukseen kädet rinnan päällä ristissä.