Holopainen mietti. Hänen huulensa hermostuneesti värähtelivät. Eikä vastannut.
— Jos rauhaa tahdotte, niin sopikaa!
— En ennen kuin hän on laillinen vaimo, vastasi hän hiljaan.
— Hurraa! huudahti Hannes.
Samassa oli Anna noussut vuoteesta ja lentänyt isänsä kaulaan. Siinä hän itkien ja nauraen riippui. Emäntä halaili miestään ja Hannes alotti kiitosvirren.
Isännän vaatimuksesta piti opettajan jäädä vieraaksi taloon seuraavaan päivään asti.
Annan oli vallannut riemu. Hän lankesi polvilleen opettajaa kiittämään. Mutta Hannes pyysi hänen kohta nousemaan ylös.
Tämä rikkaan talon ainoa tyttö oli nyt rajattoman onnellinen, kun sai rengin miehekseen. Ja se oli Hanneksesta juuri niin juhlallisen liikuttavaa tässä sielujen sodassa.
Hannes kirjoitti sitten perheen pyynnöstä renki-Jannelle kirjeen. Isäntä piirsi sen alle omakätisesti pyynnön, että Janne palaisi takaisin. Mutta sitä tehdessään hän näytti kuin verta hikoileisi. Hän oli läpimärkä, usein pyyhki hihallaan kasvojaan ja värisi kuitenkin.
Anna tiesi Jannen olopaikan ja sinne kirje laitettaisiin.