Hän alkoi soittaa huojentaaksensa rintansa painostavaa tunnelmaa.
IV LUKU.
Hannes oli kolmatta päivää paikkakunnalla ja juuri lähdössä ensi tervehdykselle johtokunnan esimiehen luo, kun tämä omassa persoonassaan juhlallisesti astui koululle. Hannes tunsi vähän häpeävänsä, sillä hän oli mielestään lyönyt jotain laimin.
Esimiehellä oli keppi kädessä, päässä kova huopahattu, jossa oli suuri kuhmu päälaella ja tyyten kulunut sortuukki yllä. Mutta ennen kaikkea pisti silmään suuri kullattu raha, joka riippui kaulassa sinisessä vaalenneessa nauhassa ja kantoi kirjoitusta: " rehellisyydestä ". Se raha oli siinä kuin pienoinen kello lampaan kaulalla. Sillä esimiehen kasvot muistuttivat lampaan kasvoja sekä sentähden, että ne olivat pitkät ja kapeat ja sentähden, että ne olivat jotenkin ilmeettömät.
Kun esimies oli ilmoittanut, kuka hän on, pyysi opettaja anteeksi, mutta esimies nosti kalanluisen keppinsä ylös ilmaan ja sanoi:
— Hjah! Kyllä minä olen odottanut teitä…
— Olin juuri lähdössä.
— Hjah! Minä olen oppinut täsmällisyyteen… tahdoin nähdä miestä, jolle täällä leivän hankin. Se olin minä, joka sain päätöksen, että teidät valittiin.
— Olen suuressa kiitollisuuden velassa.
— Teidän käsialanne muistutti minun omaa käsialaani ja sentähden teihin miellyin. Sitten olitte kirjoittanut hakemuksenne punaisella ja se minusta tuntui, että te olette tarmokas mies. Nähkääs… minä olen ollut viisikolmatta vuotta kunnallislautakunnan esimiehenä — sen johdosta sain Hänen Majesteetiltaan tämän kultarahan — ja siitä huomaatte, että minäkin olen tarmokas mies.