— En tiennyt koko juttuja.
— Missä tuvassa olit? Samassako kuin isäntä?
— Toisessa.
— Siinäpä se! huudahti Kallio ja räjähti mielihyvästä nauramaan.
Sitten hänen silmänsä loistivat kuin voittaneen sankarin. Ja riemuissaan otti hän nyt hatun päästään.
Hannes näki parhaaksi olla tällä kertaa sen enempää vastaan inttämättä.
Sitten Kallio puhui:
— Muuten sanon sinulle hyvän neuvon: elä mene aivan lähelle itse rahvasta! Se pian pettää sinut. Eikä se sovi arvoiksikaan. Pitää olla ulompana heistä. Näyttää niille, että on herrasmies, että on virkamies, jota pitää… kunnioittaa.
Kallio sanoi viimeisen syvällä rintaäänellä. Sitten jatkoi:
— Ja pelätä…! Tätä minun rintarahaani he katsovat aralla kunnioituksella, kun tietävät, että se on Hänen Majesteettinsa antama… Ja kun minä polkaisen lattiaa, katson kulmaini alta ja rypistän otsani, vapisevat he. Näin…