Tässä tuvassa on suuri honkapöytä. Niin suuri että siihen sopisi kokonainen perhe makaamaan ja silti jäisi sijaa puolelle kymmenelle ruokailijalle Tämän majesteetillisen pöydän ääressä Hannes yksinään murkinoipi ja sille ruokakurjat kantaa tuo pieni Niina-raukka, joka on kuin kääpiö tämän mahtavan ruokalavan rinnalla. Ei ole liinaa pöydällä, vaan sen rosoisella halkeilleella pinnalla ovat ruoat paljaaltaan. Siinä on suuren suuri leipä ilman koria, siinä ränstyneellä posliinilautasella voinokare, likainen ja sinisen harmaa, mujeita kupissa suolavedessä, kaksikorvainen puinen maitoastia, jotain velliä…
Mutta Hanneksenhan piti edeltäkäsin tietää, että takalistoilla syödään homeleipää suolaveden kanssa. Hänen ateriansa sellaisen rinnalla oli vielä herkkua.
Itse ruokaa vastaan ei Hannes niin napissutkaan, mutta tuota likaisuutta… tätä kaikkea mauttomuutta vastaan.
Levittääppä tähänkin honkapöydälle pienoinenkaan puhdas liina, asettaappa sille vaikka juurista nidottu leipäkori, joka on kohtalaisesti täynnä sievästi leikattuja leipäviipaleita, hankkiappa noiden emaljinsa menettäneiden posliinilautasten sijaan uudet ja samaten posliininen maitokannu…
Mutta hänpä ostaa ne itse! Seuraavana päivänä tullessaan syömään oli hänellä omat kojeensa. Jonkun päivän oli puhdasta. Sitten väsyi pieni Niina tarkkaan pesemiseen. Pian oli taas silmien edessä sydäntä ellostava mauttomuus.
Tämä ruokahoito ja nuo kosteat kouluhuoneet tuottivat Hannekselle ruumiillista pahoinvointia.
Mutta hän sääli Niina-raukkaa, sillä sen piti samalla olla karjapiikana, lasten vaalijana ja kutoa perheessä tarvittavia villaesineitä.
V LUKU.
Muutamana iltana oli Hannes jo nukkunut hyvän aikaa, kun hän heräsi jostain häiritsevästä äänestä. Hän kuunteli tarkemmin. Ja älysi, että eteisen ovelle lyötiin. Oli kuutamo. Hän katsoi kelloa. Juuri kaksitoista yöllä. Lyönti uudistui. Hannes hiukan hytkähti. Sillä olihan nyt keskiyö.
Joko tulivat pankki-Holopaisen aaveet tänne asti?