— Sitten näette. Nyt tulkaa!
— Ettekö voi sanoa minne?
— Kohta näette minun suruni.
Emäntä oli jo menossa ja Hannes otti nuttunsa ja hattunsa ja seurasi jäljestä. Emäntä laskeusi alas koulumäeltä, meni sitten hiipien lehtoon. Lehdon takana oli niitty. Ja niityllä teki heinää mies ja nainen. Lehdon laitaan emäntä pysähtyi ja viittasi opettajalle olemaan hiljaan. Hän laskeutui kyykylleen maahan. Hannes painautui hiukan häntä ulommaksi samaten piiloon muutaman nuoren koivun taakse.
Tämä oli hirvittävän salaperäistä. Mutta toisilleen eivät he mitään puhuneet.
Mies ja nainen tekivät vain heinää. Mies niitti. Nainen haravoi. Toisinaan he lähestyivät toisiaan ja näytti siltä kuin olisivat he jotain kuiskanneet toisilleen.
Mutta mitä kummaa he yön kuutamoon heinälle lähtivät, jolloin kaste on märimmillään ja uni on makeinta?
Tässä oli taas jotain yllättävää, oivalsi Hannes. Mutta hän oli hiljaan ja katsoi tuon tuostakin emäntään, joka näytti vavahtelevan koko ruumiilleen kuin kauheissa hermokivuissa.
Mies oli kaunislihaksinen keski-ikä mies. Sievä suippoparta ja ylen säännöllinen vartalo hänellä oli. Nainenkin oli sorja vartaloltaan ja liikkeissä oli itsetietoista varmuutta.
Toinen niitti ja toinen haravoi. Lähestyivät toisiaan ja erkanivat. Supattivat hetken ja syventyivät taas työhönsä. Niittäessä suuri puukko miehen uumenilla heilui ja kun hän laski viikatteen heinään, tapahtui se jonkunmoisella keikaroivalla notkeudella.