Mutta emäntä pani kovan tenän. Hän ei luvannut lähteä ennenkuin Maijakin.
— Lähdenhän minä, hyvä emäntä. Lähdemme yhdessä, puhui nainen.
— En lähde ennenkuin isäntäkin, kivasi emäntää ja itki.
— Lähdenhän sitä minäkin, kun niin tahdot. Mutta olisin nyt leikannut kokonaan tuon niityn, jotta olisimme aamulla saaneet mennä salolle heinään. Maija olisi saanut sitten pitää näistä heinistä huolta.
Lois-Maija nauroi valkoiset hampaansa näkyviin.
— Koska isännällä on kiirut, niin joukolla tämän niityn lopetamme. Ja kun olemme niittämisen lopettaneet, niin sitten rakennamme sulan sovinnon. Eikö niin, isäntä?
— Ka jos opettaja niin tahtoo.
Ladossa oli toinen viikate. Opettaja otti sen ja alkoi niittää. Mutta emäntä lähti itkien pois.
Tapahtuma jäi kuitenkin Hannekselle salaperäiseksi. Tässä alla täytyi olla sittenkin jotain surullista, arvaili Hannes. Isäntä taitaa olla kirjansa läpi lukenut mies.
Siinä kuutamoisena yönä hän niitti ja mietti isännän sivulla. He juttelivat täyttä kyytiä, mutta isännän puheessa oli usein sellainen kaksinaisuus ja silmissä naurava kuje, että Hannes arveli miehen olevan vaikeasti tajuttavan olennon. Mutta tuohon arkaan kysymykseen ei Hannes tahtonut tällä kertaa pitemmältä kajota.