— Maikki.
— Erinomaisen herttainen lapsi, ihasteli Hannes.
— Oo… oo…
— Miten vanha?
— Kohta seitsemäntoista vuotta.
— Onko käynyt koulua?
— Kävi kirkolla kansakoulun ja oli sitten kaupungissa ompeluopissa.
Hannes jo ymmärsi, että kaikki tämä sirous kamareissa on Maikin käsialaa. Ja hänelle tuli mieleen, että miten onnellinen tämä koti voisi olla, jos… jos…
Mutta hänestä tuntui melkein mahdottomalta ajatella likaista tällaisen sievyyden ja somuuden keskellä.
Eipä kumma, että ihmiset arvelivat Karvisen isännän olevan moitteettoman, mutta emännän mustasukkaisen hullun. Nämä kamarit, tuo tyttö ja itse isännänkin olemus puhuivat niin paljon hänen edukseen, enemmän puhuivat kuin joku vimmainen, rajusanainen puolustuspuhe hänen omilta huuliltaan.