Sitten kuului isäntä vielä olevan lautamies ja semmoisena erityisesti pidetty. Yhdellä sanalla sanottuna: hän oli puoleensa vetävä talonpoika, jolle Luoja oli antanut kirkkaan älyn.
Puheltiin kaikemmoista vuodentulosta, koulusta, kansasta, mutta sitten yht'äkkiä Karvinen elostui ja kysyi:
— Joko tunnette rovastin?
— Ei ole saanut käydyksi vielä. Karvinen tuli iloiselle päälle.
— Hän on pappi, joka muille saarnaa vimmatusti eikä itse usko mitään!
— Mutta mistä niin tiedätte?
— En tiedä, mutta luulen.
— On liian rohkeaa sanoa tuollaista arvostelua, kun ei ole varmuutta, huomautti Hannes.
Karvinen punastui.
— Kuuluu hänellä olevan rukouskirja aina tuolilla sänkynsä vieressä. Mutta piiat sanovat, että se on aina samassa paikassa käyttämättä, sen kun ympärille kasaupi tomua, mutta kirjan alus on aina tomusta vapaa. Ovat ilkosillaan antaneet sen tuolin olla pyyhkimättä tomusta useamman vuorokauden. Nuorisoseuran iltamiin, kun niitä pidetään sunnuntaisin, ei laske palvelijoitaan eikä itse koskaan käy nuoria neuvomassa. Mutta pidoissa hän kyllä sunnuntaisin kulkee. Sanovat toisinaan kalaretkellekin lähtevän. Köyhiä loisia, jotka on työssä hänellä, pitää hän heidän omissa leivissään, kun muka syövät liian paljon, kun pääsevät kelvollisen ruoan ääreen. Joka pappilassa kahvikupin saa, on jo pidetty vieras. Mutta talonpoikaa ei ole nähty rovastin pöydässä vieraana murkinoivan. Kansliahuoneen oven pielessä saat asiasi toimittaa, vaikka olisit millainen isäntä. Tämä pankki-Holopainen on koiransilmä, kun niikseen rupeaa. Hänellä on paljon papinmaksuja, kun on rikas mies. Toisinaan tuovat hänelle kahvikupin siitä hyvästä. Mutta yhteen aikaan kantoivat vanhoilla rivattomilla kupeilla. Holopainen ottaa kupin, mutta viskaa sen rovastin jalkain juureen ja puhuu tyynesti: "Ennen kupin maksan kuin käteni poltan." Ja kaivaa rovastille puolimarkkasen kukkarostaan…