Karvinen nauroi oikein sydämensä pohjasta asti. Hanneksenkin täytyi hymyillä.
— Toisella kerralla sitten ottaa molemmat ympyriäiset korput korista, vaikka aina annetaan vain yksi ympyriäinen korppu mieheen ja silloinkin se toinen korppu oli aiottu Holopaisen kumppali-isännälle. Tää rovasti on sanomattoman rahanperso…
— Ja toinen itara toista neuvoo, huomautti Hannes.
— Olen minäkin rahanahne, mutta rovasti sentään voittaa minut, nauroi Karvinen.
Nyt huomasi Hannes olevan sopivan tilaisuuden kääntää purjetta ja lähteä luovailemaan vastaiseen. Ympärillä oleva siisteys oli ujostuttanut häntä siirtymästä sellaiseen… Mutta kun Karvinen noin vain leikitteli rovastin heikkouksilla, niin sai Hannes rohkeutta iskeä kuin pistimellä.
— Sanokaapa minulle, isäntä, mitä teitte metsässä silloin aamulla, kun yön heinää leikkasimme?
Karvinen oli pudota istuimeltaan, sillä niin rajusti hän säikähti. Näytti kuin veret tippuisivat hänen kasvoiltaan.
— Näittekö sitten jotain? sopersi hän tulikuumana.
— Näin, vastasi Hannes varmasti ja kääntyi suoraan silmä silmää vasten Karviseen.
Isäntä ei sietänyt asemaa. Mutta nousi äänetönnä kävelemään.