Ei siis koulua suinkaan vihattu, vaikka Hannes oli pahasti pelännyt. Mutta siitä piirin kunnasta, missä pankki-Holopaisen talo oli, ei ollut yhtään lasta.
Esimies Kallio oli kannatuttanut tuolin kodistaan luokkaan, jotta hän siellä voi istua kuulemassa ja katsomassa koulun menoa.
Hän oli nyt opettajan äkäinen vihamies. Entisen kalanluisen kepin sijasta oli hänellä nyt paksu visasauva. Lapset tuota hänen rahaansa erityisellä innostuksella katselivat, niin että monesti ensi päivinä sen vuoksi häipyivät pois opetuksen kulusta. Ja Kallio sillä silloin tahallaan leikitteli kuin näyttelisi koiranpenikoille sokuripalasta. Se ainainen, siunattu raha!
Jo toisena päivänä antoi esimies opettajalle muistutuksen, että koululapset eivät tervehdi häntä.
Kolmantena päivänä huomautti hän, että opettajan pitää muistuttaa lapsia pyyhkimään jalkansa, etteivät kanna sisälle multaa.
Neljäntenä päivänä, että lapset valavat juomavettä eteisen lattialle.
Viidentenä päivänä, että ulkohuonetta on sotkettu.
Kuudentena päivänä, että pihalta pitäisi korjata lastut halkosuojaan. Ja silloin hän erityisesti kehui Hannekselle täsmällisyyttään ja järjestystään.
Ensi viikkoina istui hän luokassa kuin joku ilkeä painajainen opetusta raskauttaen.
Viimeksi lämpimänä päivänä hän nukkui siihen istualleen, kuorsasi ja lapset nauroivat.