Sami oli rungoltaan aika lailla varttunut: paksupohkeiseksi, leveäruumiiseksi. Hän oli jo pienennetty kuva isästään, tuosta Lindmanin Lennart-herrasta. Ja kumman teki, ettei Sami patvinut, kun olivat hyvät syönnökset, mainio ruokahalu, huolettomat päivät ja iloinen leikkikumppali. Ei yhtään ikävää niinkuin siellä vanhan piian huoneessa asuttaessa, vaan yhtenäistä lapsen huoletonta elämää. Ja ikäisiänsä työmiesten lapsia hän osasi kohdella kuin äkein herrasperheen jälkeläinen. Se kuuma selkäsauna siellä vanhan piian talon luona oli juuruttanut hänen sieluunsa ikuisen vihan työkansan poikia vastaan, joita hän "katurakeiksi" haukkui. Kivi kourassa hän vahtasi niitä Bergin talon portin suojassa ja kun näki niitä kadulla kulkevan, lähetti hän kiven heidän jälkeensä semmoista kyytiä, jotta se hyppiessään katukiviin tulta iski.
VIII.
Itse kullakin ijällä ovat huolensa ja raskautensa. Lapsuus, ijän ensimmäiset vuodet, on vain päiväpaisteista, leutoa säätä, mikä ei tunne kesän ukkosilmoja eikä syksyn rakeita. Se hengittää terveillä keuhkoilla, maistelee ruokia vereväposkisena ja löytää iloa tyhjästäkin. Paratiisi ei ole siitä kaukana, mutta se on väärällä puolella. Vaan tässäkin ikäasteessa löytyy yksi oka, minkä kulttuuri on keksinyt. Ja se oka pistää usein kovin kipeästi lapsen sydämmeen ja panee sen, jos ei juuri verta, niin ainakin vettä vuotamaan. Kuinka monta kyyneltä onkaan aapiskirja puristanut suruttomalta lapsuudelta!
Sami oli päässyt siihen ikään, jolloin sivistynyt yhteiskunta vaatii pohjakerroksiltaanko lukemisen taitoa, jos ei muuta varten, niin ainakin sitä varten, että ne pystyvät viljelemään meidän uskonoppimme taivaista lahjaa, raamattua.
Annassa vallitsi syvä ja järkähtämätön kunnioitus tätä vaatimusta kohtaan ja monesti hän jo oli tuntenut huolta, että Samia olisi ohjattava luvulle. Mutta itsellään hänellä ei tahtonut olla aikaa ensimmäisten alkeiden antamiseen ja sitä paitsi hän epäili kykeneväisyyttäänkin siihen. Yhtenä sunnuntaina hän kuitenkin päätti tehdä ensimmäisen kokeen, ja tekikin, mutta aivan onnistumatta.
Jo puhkasi Anna kerran tämän surunsa konsulinnallekin. Se otti heti asian vakavalta kannalta. Mutta muisteli sitte toisakseen, että hänenkin vanhemmat lapsensa ensi alussa olivat olleet taipumattomia. Hän neuvoi, ettei Annan pitäisi tuota asiaa kovin surra, sillä kyllä Samikin vielä halustuu, kunhan näkee, ett'ei hän siitä mihinkään pääse.
Sitte konsulinna jäi mietteisiin hetkeksi.
Yht'äkkiä kysyi hän Annalta, tajuaako Sami ruotsia. Anna selvitti vastaukseksi, että kyllä hän on kokenut väliin Samille puhua sitä, mutta Sami ei taivu puhumaan. Mutta ymmärtää kyllä, hän luulee.
— No sitte Sami saa alkaa opetella lukemaan Svean kanssa. Ehkä onkin Svealle hauskempi, että on kumppali. Svealle tulee kotiopettajatar ensi kuun alussa.
— Konsulinna on aina minulle niin hyvä…