Monta pilkkaa ja naurua oli Sami saanut koulussa ollessaan sulattaa tovereiltaan, mutta hän oli ne niellyt karvaudessaan. Tuo toisten ynseys sai hänet suurempaan lukuhaluun ja opettajattaretkin, mitkä ensi alussa olivat hänelle tylyjä, tulivat suopeammiksi, kun näkivät, että Sami oli uuttera ja taisi hyvin läksynsä. Ja se laukkurettelö oli aina tuoreena Samin muistossa ja lannisti hänet koko ensimmäiseksi lukukaudeksi. Hän aristeli muita, istui väliajatkin yksinään pulpetissaan tai valmisteli läksynsä Strömin Uunon kanssa. Se kykyräraukka — hän ei ollut jaksanut seurata Samia, vaan oli nyt luokkaa alempana — oli ainoa täällä, joka piti hänestä. Ja tuskin olisi Samikaan ollut niin alttiiksiantava Uunolle, jos ei hän myös olisi pitänyt Uunosta. He kiintyivät toisiinsa, kärsivät muiden pilkkaa ja Uuno antoi aina Samille makeista eväistään, joilla hänen rakas mammansa poikaansa kouluun evästi. Sami kävi Uunon kotonakin ja söi sielläkin kuin talon kasvatti.
Mutta hyvinpä nyt tutkinnossa kävikin Samille. Ei yhtään kysymystä mennyt sivu. Konsulinna kuunteli häntä ihmetellen ja mietti, että Annalla on teräväpäinen poika.
Kun kysely ja tutkistelu oli pidetty, alettiin jakaumaan lukukausi-todistuksia. Ja silloin vasta Anna hämmästyi, kun ensimmäisen todistuksen sai Sami. Hänen ruumiinsa läpi valahti sellainen riemun tunne, jotta hän tunsi huuliaan ja sormenpäitään hermokkaasti nykkivän ja hän piti, että kaikki katsoivat häneen.
Johtajatar antaessaan todistuksen Samille näytti pitävän sen jonkinlaisena armonosotuksena, että hän ensin antoi Samille. Hän hymyili, mutta se hymy ei ollut aivan samallaista kuin muille lapsille. Siinä oli jotain suopeaa teeskentelyä seotettuna hienoon ylenkatseeseen. Vääryyttä ei hänen omatuntonsa sallinut hänen tehdä, sillä hän oli papin leski ja sentähden antoi hän ensiksi todistuksen Samille, vaikka siellä joukossa oli monta paljon, paljon mieluisempaa kultasilmää.
Sveakin sai päästötodistuksen. Rukouksella loppui tämä juhlallinen toimitus.
Svea sai konsulinnan käskystä kutsua kaikki nyt läpipäässeet luokkatoverit heille illalla leikkimään ja viettämään heidän yhteistä juhlaa. Itse konsulinna pyysi sinne tulemaan opettajattaria, jotka siihen myös suostuivat.
Illalla ne sitten olivat pienet lasten pidot Bergissä. Siellä oli sieviä kymmenvuotiaita tyttöjä, puettuina monenmoisiin pukuihin, joissa he oikein hehkuivat sorjuuttaan, samanikäisiä poikia, joiden miehuus vielä pukeutui polvihousuihin ja nappikenkiin sekä joku vanhempi rouvasihminen. Lapset leikkivät, hyppivät piiritanssia, lauloivat ja olivat iloisia. Samikin siellä oli muiden joukossa ja hänen rintansa oli täynnä itsetuntoa päivän onnesta, jotta hän oli rohkeampi ja nautti ympäristöstään. Anna oli laittanut hänelle tutkinnoksi uuden puvun ja se aivan somasti täytti Samin ruumiin täyteläiset jäsenet.
Rouvat juodessaan teetä joutuivat puhumaan Samista. Konsulinna sen puheen alkoi, sillä hänkin oli hiukan hyvillään, että Sami oli noin hyvin koulussa menestynyt. Hänhän se oli pojan sinne laittanut ja maksanut sen edestä lukukausirahat. Johtajatar alkoi heti selittämään, ett'ei raha ja vaivannäkö Samin tähden ole mennyt polusta. Sami on teräväpäinen poika ja sääli, että hän oli niin köyhän vaimon poika. Jos hän olisi jonkun virkamiehen tai kauppiaan lapsi, niin hänestä voisi tulla jotain yli jokapäiväisyyden menevää. Hänellä on kyllä hyvä pää.
Sitte katsoivat rouvat Samia hänen huomaamattaan ja he pitivät, että on pojassa jotain herrasmaailmallista. Konsulinna alkoi ensin leikillä puhumaan, että kyllä Samista pappi tulisi, jos poika lyseoon joutuisi. Toiset säestivät, että kyllä pojasta se tulisi ja muistelivat, että onhan ennenkin autettu hyväpäisiä työkansan poikia papeiksi. Jussi Jokinenkinhan, joka nyt on kappalaisena, kävi koulun aivan hyväin ihmisten avulla. Kulki koulussa ollessaan syömässä herrastaloissa ja yksi ja toinen rouva antoi hänelle vanhoja vaatteita. Sitte ylioppilaana oli kotiopettajana useita vuosia jollain suurella maanomistajalla Etelä-Suomessa. Ansaitsi siellä, luki sitte Helsingissä ja nyt on pappina. Ja muuta monta on samallaista.
Niin jutteli muuan rouva, jonka kyökissä Jussi Jokinen oli monta ateriaa syönyt ja jonka herran vanhoja housuja hän myös oli monet hiudille pannut. Konsulinnakin innostui rouvan selityksestä ja puhui, että mutta mitähän olisikaan, jos Sami laitettaisiin kaupungin lyseoon. Se oli kyllä ruotsinkielinen, mutta paremminhan Sami nyt voipikin lukea ruotsiksi, kun on saanut alkuperusteet ruotsinkielellä.