* * * * *
Aleksanterin päivä lähestyi iltaansa. Samin käski Anna jälkeen päivällisen mennä viemään hänen aamupäivällä silittämiään vaatteita muutamalle rouvalle. Ensin Sami esteli, sillä hän pelkäsi, että joku tovereista taas hänen näkisi. Mutta tovin torattuaan lähtikin Sami, sillä tuo rouva, jolle vaatteet oli vietävä, antoi aina hänelle vaivoista nisua.
Muuten oli Samille jo rouvien kesken päivällispaikat määrätty, mutta ei Sami vielä ollut niissä käynyt, sillä Anna oli sanonut, ett'ei vielä ole tarvista lähteä suupalaa hakemaan toisesta talosta, kun hänelläkin on tienestiä ja aina ruokaa kotona. Kirjat oli Sami saanut koulusta ja muihin pieniin ostoksiin oli Anna itse antanut rahat.
Juoksujalassa kiiruhti Sami, kun alkoi hämärtämään, kirkkotorille. Siellä oli jo kasa ensiluokkalaisia ja Fellmanin Jori päämiehenä. Siellä katseltiin toistensa plätkiä ja neuvoteltiin. Samikin veti taskustaan plätkänsä, niin että sen kaikki näkivät, ja Jori huudahti heti:
— Voi mutta Tihisellähän on hyvä plätkä… paras kaikista! Kuule, vaihdetaan me!
— Vaihdetaan vain! vastasi Sami ja tämä oli hänestä riemuhetki, kun hän sai Jorin kanssa huikata plätkiä. Hän oli jo sanoa, kun sitä miehissä ihailtiin, että Joria varten hän on sen tehnytkin. Ja kun Jori pani sen soimaan, surisi se kuin ampiainen, siinä kun oli niin leveä se lätäkkä ja nuora vahva.
— Tihinen se on poikaa vielä! kehahti Jori Samia ja Sami oli hyvillään, kun Jori ei enää lisännytkään sitä pyykkiakan pojan nimitystä.
Jo alkoi tuikahtelemaan tulia "ison koulun" aihin, mitkä olivat puusta tehdyt joka akkunaan ja kynttilöitä täynnä. Valovirta leveni, laajeni tummaa kirkkoa kohden, mikä jäi pimeään varjoon seisomaan, kun lääninhallituksenkin aat pantiin palamaan siinä torin kupeessa. Triangeli sieltä ylhäältä tapulista ääntelikin jo seitsemää ja säestykseksi kello hiukan alempana samaa kumisi. Tuo ääni kuulusti tulevan jostain korkeasta synkkyydestä, mikä äänteli omaa ilottomuuttaan.
Poikajoukko alkoi astumaan torilta alas kirkkokatua suuressa ryhmässä. Siinä puhuttiin kovalla äänellä, vinguteltiin plätäköitään ja kolisteltiin kivikatuun raskaita saappaitaan, joiden koroissa raudat kalahtelivat. Monen talon edustalla liekehtivät tuolla ulompana talilamput kadulla puukapulain nenässä. Ja uuden rohtokaupan ympäristö ui punaisessa bengaalitulessa. Ihmisryhmiä meni ja tuli, herrasväkeä ja rahvasta, aikaisia ja lapsia. Talojen akkunat olivat valaistut ja koristellut kuin häitä varten, ja niitä se kulkeva joukko katseli, tarkasteli ja nautti niistä. Ainoastaan puiston kohdalla oli aina pimeä synkkyys ja niiden suojelevasta povesta kuului katutyttöjen tirskumista ja muita varjoa rakastavia äänenosotuksia.
Talilamppuin ääressä peuhtaroi katurakkijoukko. Ne olivat pieniä, mutta tanakoita pojan naperoita Vaaran puolelta kaupunkia. Pian oli Jorin komppaniia niiden kimpussa ja pian tuli avuksi muita "rottia." Siinä lyötiin nyrkeillä, päästeltiin plätkillä toisiaan ja vihaisina lenteli kiviä ympäriinsä, jotta kävelijät saivat varoa päätään.