Jori löi itse ja sai muilta muksuja. Muuan suuri katurakki iski häntä vasten nenää, jotta veri alkoi valumaan. Sami pysytteli Jorin kintereillä ja heitti tuota lyöjää plätkällään suoraan kasvoihin. Jo tuli kolmannenluokkalaisiakin apuun ja katurakit hajautuivat mikä minnekin.

Mutta tästä lähtien pääsi Sami Jorin huomioon, melkeinpä suosioonkin, sillä Sami oli osannut niin hyvästi lyödä sitä suurta katurakkia, jotta Jori sitte asialle monesti jälestäpäin sydämmestään nauroi.

XIII.

Aina tuosta Aleksanteri-illasta asti luettiin Samikin niiden joukkoon, jotka eivät olleet hätäpoikia luokalla. Hän sai aina istua niiden rohkeiden neuvottelussa, olla alakartanossa mukana tupakkaretkillä, joissa Jori aina ensimmäisen paperossin sytytti, ja esiytyä kuin ainakin huomattuna henkilönä. Mutta tuosta onnellisesta tilasta tuli loppu ja se tapahtui juuri noiden tupakkaretkien takia, joihin hänkin ensin niin innolla otti osaa, koska ne olivat hänen mielestään miehiä, jotka uskalsivat polttaa. Asia tuli ilmoille, että kolmannenluokkalaiset kulkevat miehissä tupakoimassa alakartanossa. Rehtori puhui kaikella kovuudella Samille, muistutti, että hän on vapaaoppilas, jonka käytös ennen kaikkea tulee olla mallikelpoinen ja hyvä. Ja vielä päälle päätteeksi lähetti hän kirjeen itse Samin muassa konsulinnalle ja ilmoitti siinä Samin rikoksellisuuden. Konsulinna häväsi Samia kaikkein kuullen kotonaan ja se häväistys tuntui Samista kuin olisi viskattu kirvelevän kuumaa vettä hänen polttavaan lannistuksen haavaansa, jonka rehtori puheellaan koulussa oli hänen sydämmeensä purenut. Toiset oppilaat siirtyivät vain välitunneilla polttelemaan tupakkaa alahuoneesta erään lähellä asuvan toverin kamariin, mutta Samille oli tullut täysi tupakoimispanna, sillä jos hän vielä kerrankaan poltteleisi, pantaisiin hän pois koulusta. Niin oli rehtori sanonut lujalla katseella ja oikean käden etusormeaan pöytään naputtaen ja rehtorin silloisen aseman ja äänen väreenkin muisti Sami sitte koko ikänsä, sillä niin voimakas vaikutus sillä tapauksella oli ollut hänen sieluelämäänsä.

Sami alkoi tämän jälkeen vähitellen luikua pois huomiosta. Ja kun hänen ulkonainen ihmisensäkin alkoi jo erkanemaan tovereistaan, suureni väli vielä suuremmaksi. Hänen luokkatoveriensa puvut olivat aina mallikkaat ja kauniit, räätälin suoraa päätä heille valmistamat, kalossit talvella jaloissa, hopeiset kellot taskussa, ja joillakin olivat ne kultaisetkin. Mutta mitäs hänellä! Annalla kun ei enää ollut niin paljon pitojen laittamishommaa, sillä rouvien suosioon oli päässyt toinen nuorempi pitojen valmistelija, joka ennen oli palvellut kaupungin seurahuoneella, niin ei hän enää jaksanut omilla säästöillään saada Samille uusia ja maukkaita vaatteita, vaan sai Sami tyytyä vanhaan, Bergin konsulivainajan kesätakista pienennettyyn nuttuun ja kauppias Lukanderin rouvan antamiin koin syömiin mustiin verkahousuihin. Toiset housut, myös muutamasta herrastalosta saadut, olivat hänellä juhlahousuina. Niissä rannut juoksivat pitkin lahkeiden kuvetta ja olivat paksut ja tiiviit. Sitten kaulassa oli kovotettu karttuuninen etu luunapilla kiini paidassa. Ulkomuodolleen oli Sami kuin jonkun suuren talon asiapoika, mikä kuluttaa viimeisen herrahtavan karvan talonväen miespuolien vanhoista vaatteista, joita hänelle vinneiltä törkynä ajelemasta haetaan.

Sami kulki jo syömässä herrastaloissa. Maanantaina ja perjantaina söi hän päivällistä kauppias Tessmanilla tiistaina ja lauvantaina raatimies Ahlbomilla, keskiviikkona ja sunnuntaina kauppias Lukanderilla ja torstaina pastuurskan luona. Aina Bergillä oli hänellä määrä syödä illalliset ja aamiaiset.

Hän oli aina lukukauden lopussa käynyt näyttämässä lukukausitodistustaan niille rouville, jotka hänet olivat kouluun hommanneet. Ahlbomin rouva antoi hänelle aina silloin markan. Tessmanin rouva suuren suppilon rusinoita ja Annalle kahvia ja sokeria viisi naulaa yhteensä, pastuurska viisikymmentä penniä ja Lukanderin rouva vanhoja, koin syomiä vaatteita.

Anna asui vielä Bergin kartanopirtissä. Kun hän kävi rouvien luona, niin eivät ne enää häntä niin ystävällisesti vastaan ottaneet kuin ennen. Kyökissä istuttivat, ja nippis nappis kahvikupin antoivat. Tuo uusi suosikki oli hänet syrjään sysännyt. Silitystä hänellä vielä oli ja sen turvin hän eli.

* * * * *

Sami oli päässyt neljännelle luokalle. Hän oli ruumiiltaan suuri ja kookas ikäisekseen; pystyhartioinen ja hiukan kumara. Mutta muuten oli hän laiha ja kalpea ja kesakoita hiukan nenän ympärillä. Koulusta oli määrätty haettavaksi kesän aikana seitsemänkymmentä viisi erilajista kasvia. Ja niitä se Sami kävikin aivan uutterasti etsimässä, sillä muuten oli kesä niin ikävä pienessä kaupungissa. Kumppaleita ei ollut, sillä kaikki luokkatoverit kaupungista olivat kesähuviloissaan tai maalla. Ja kun niitä joskus kaupungissa näki käymässä, olivat ne niin pöyhkeännäköisiä ja helakkapukuisten ryökynäin kanssa, jotta hädin tuskin Samia tervehtivät. Tuo kesä jo kerkesi heitä niin vierottaa toisistaan. Sami mietti, että ne olivat onnellisia nuo, jotka saivat olla siellä maalla kaikessa huvissa ja noin sievien tyttöjen kanssa.