Anna oli vanhentunut ja hän oli jo täysi eukko, minkä ruumiin suhteissa ei ollut sopusointuisuutta, vaan yksi ruumiin osa teki kulman siellä, toinen täällä. Ja kun hän tuossa ruojuspieksuissaan harmaine villasukkineen hääri kahvia Samille hommaten muka myhäilevä hymy kasvoilla, tuntui Samista vaikealta sanoa häntä äidikseen. Anna oli tavallisen pyykkiakan kontistunut kuva ja hän, niin hän oli sen — lapsi.
Mutta Anna oli iloissaan, kun Sami oli kotiin tullut. Hän kyseli Helsingistä, yliopistosta, professoreista, pääkaupungin rouvista ja paljonko siellä vaatteiden pesettäminen maksaa. Sami vastasi kysymyksiin kuin virkamies yleisölle ilman lämpöä, ilman sydämmellisyyttä, sillä hänellä oli muuta niin paljon miettimistä. Tämä musta pirtti tuntui hänestä iloisen tulevaisuutensa hautaholvilta ja Anna ensimmäiseltä sen ruumisarkulle multaa heittävältä. Ja Samille tuli jo mieleen, että jos nuo uudet toverit tuolla pääkaupungissa olisivat tarkoin tunteneet hänen syntynsä ja olentonsa juuret, niin tuskin ne olisivatkaan hänelle olleet sellaisia, sillä ne olivat varmaan luulleet häntä paremmaksikin.
Anna toimitti hetimiten Samia menemään sanomaan konsulinnalle terveisiä, mutta Sami ei ollut niin kiireissään. Hän tahtoi ensin vapautua noista katkeroista muistoista ennenkuin menisi konsulinnan pakinoille. Pitäisihän hänen nyt jo osata esiintyä täytenä miehenä, kun kerran yliopistossa jo oli ollut, mutta semmoisena hän nyt voisi kaikista vähemmin loistaa, kun mieli oli niin sysinen. Ja tavallista enemmän se vaatisi rohkeutta nyt tuo konsulinnan luona käynti, sillä kai siellä tulisi myös kysymys opinnoista ja silloin pitäisi olla selvät vastaukset.
Sami mietti hiukan unesta virkistyvänsä ja nakkautui sohvalle maata ryypättyään ensin kahvia. Hän valitti Annalle olevansa matkasta väsynyt. Anna heti haki tyynyn Samin päänaluseksi ja hänellä oli niin sanomattoman hauska olla, kun Sami oli tervennä palannut. Ja jotakin herrahtavampaa ja miehekkäämpää oli Samiin tuolla pääkaupungissa tullut, se pisti heti Annan silmään. Hänen äänensä oli karkeampi, kasvonsa verekkäämmät ja käytös varmempi, melkeinpä hieman käskevä.
Venähti jälkeen päivälliseen asti ennenkuin Sami laittautui konsulinnan puheille. Mutta nyt olikin hän mielestään siihen sopivampi. Uni oli tuonut silmiin kirkkaan kiillon, kasvot olivat tuoreemmat ja koko mies vetrempi kuin aamupäivällä. Hän harjasi hyvin vaatteensa, kiillotti saappaansa, Anna olisi siihen toimeen tarjoutunut, mutta Sami esti hänet siitä, ja suki tukkansa. Hän tahtoi saada päälleen jotain kunnioitusta herättävämpää, sillä hän oli jo mielipiteiltään vakautunut ylioppilas.
Ja hän lähti ja meni verannan kautta. Tuli eteisen ovelle, soitti ja avaamaan tuli Svea.
— Oo! Helsinkiläisiä!
— Hyvää iltaa! Terveisiä Helsingistä! Saanko minä kysyä, onko konsulinna Berg kotona?
Sami oli mielestään niin suurmaailmallinen ja itsekin ihmetteli käytöksensä varmuutta. Svea päästi hänet edellään menemään saliin, käski istuutua ja haki konsulinnan. Konsulinna tuli hymy huulilla ja oli niin herttainen kuin ainakin suositulle vieraalleen. Kätteli ja nauroi ja Sami koetti kumarrella parhaan taitonsa mukaan.
— Minä olen kuullut äidiltäsi, että sinä olet hyvin siellä Helsingissä viihtynyt, alotti konsulinna puhetta ja Svea kysyi, saako hän tarjota tupakkaa. Sami kieltäytyi kohteliaisuuden vuoksi polttamasta.