Ukko käveli. Risto oli vaiti ja mietti uutta alkua. Ukko toi juomapöydältä pallean vesikarahvin ja sanoi Ristolle:
— Menisitkö hakemaan vettä tähän?
— Mistä? kysyi Risto ehdottomasti.
— Sieltä jostain kartanolta.
Risto lähti. Ehkä tuo sitte rupeaa takuuseen, kun näkee, että hän on nöyrä. Risto meni kyökkiin, iski karahvin vanhan palveluspiian nenän eteen ja tuumi, että patruuni tarvitsee vettä. Piika toimitti Ristoa laskemaan kartanolta vesitynnyristä.
— Mutta, hyvät ihmiset, enhän minä ole teidän palvelijanne.
— Ka, minä en huomannutkaan.
Piika juoksi laskemaan vettä. Vei sen sitte sisälle patruunille. Risto seurasi perässä ihmetellen huoneiden vanhaa rakennusmallia ja niiden viimevuosisataista sisustamista.
Kohta jäivät taas kahden patruuni ja Risto. Ukko maisteli vettä, valitti sitä kylmäksi ja taas imasi.
— Minulla on aikomus lähteä syksyllä Helsinkiin jatkamaan lukujani ja minä pyydän patruunia toiseksi takaajaksi viiden sadan markan summalle, puhui Risto palavissaan, sillä huoneessa oli niin tuskauttavan kuuma.