— Sata markkaa minä voisin sinulle taata.
— Miksikä minä sillä tulen?
— Mutta jos kapteeni Hanka kirjoittaa minulle kahden sadan propri-takauksen, niin minä annan sen sinulle pariksi vuodeksi lainaan.
— Ei se passaa, sanoi nyt vuorostaan Ristokin ja läksi.
Risto oli jo tullut ukosta siihen vakuutukseen, että se on ensi luokan saituri. Istui vain kultainsa päällä ja lämmitteli siinä itseään kanarialintuparan laulaessa itsensä näännyksiin hänen huvikseen. Saisi rosvo hangessa mokomaa kävelyttää paljain jaloin jonakuna hyvin, hyvin kylmänä pakkasyönä, jotta oppisi tietämään hänkin, mimmoinen on hätä-huuto, nöyrä avunpyyntö lähimmäiseltään.
Olihan se jo yksi takaaja, mutta mistä sieppaa hän toisen. Hän meni takaisin Hangalle ja kertoi hänelle koko jutun. Kapteeni nauroi ukolla vesissä silmät ja tuumi:
— Paraalta se herra Mustaparta kävikin pyytämässä.
— En todella tiedä, mitä minä teen, päivitteli Risto.
— Jaa — se on tosi, sanoi kapteenikin vakavasti.
Hän seisoi ikkunassaan, helisti avaimia taskussaan ja katsoi ajattelevasti ulos kadulle.