— Jos herra Mustaparta jättää sen velkakirjan tänne, niin minä koetan hankkia toisen takuumiehen. Täytyyhän nuorukaista auttaa, joka par'aikaa purjehtii kovimmassa Atlantissa. Ehkäpä ne tulevat pasaadi-tuulet vielä teillekin.
— Herra kapteeni on liian hyvä, suoraan sanoen, minulle.
— Mustaparta, isänne, oli kelpo mies. Tuleeko pojasta samallainen? Syytä on toivoa, kun annetaan hänelle tilaisuutta tulla sellaiseksi. Mutta murtumaton teidän pitää olla kuin tammilaivan kuve. Elämä on väliin kovaakin…
Risto jätti velkakirjan ja lähti. Tultuaan kotiinsa ei hän taaskaan puhunut äidilleen mitään. Kahden päivän takaa saisi hän kapteenilta lopullisen vastauksen.
Äiti oli jo myönyt talonsa. Hänelle jäi ylitse lähes tuhat markkaa, kun hän suoritti pois velkansa. Sillä hän nyt mietti alkaa uuden elantonsa Helsingissä. Liiat irtaimetkin hän möi.
"Muffa" ei ollut pitänyt äidin aikeesta yhtään. Oli sättinyt Riston siellä kotonaan pahanpäiväiseksi ja vakuutellut äidille, että turmiotasi kohden nyt menet Mutta äiti oli pannut korvansa tukkoon hänen puheilleen. Hänellä oli oikein hyvä mieli, kun nyt pääsi Riston kanssa yhdessä lähtemään.
Muutamana päivänä tuli Risto kotiin ja ihmetteli, että hän on löytänyt kummasti suuren rahasumman. Samassa painoi hän pöydälle äidin nenän eteen viiden sadan markan setelin.
— Onko tämä raha vai onko tämä jonkinlainen liinapakan merkki? Minä en sitä oikein ymmärrä, mutta rahaksi luulen, puhui hän naama totisena.
— Tämähän on, hyvä Risto, viiden sadan markan seteli!
— Siksi minäkin sitä katselin.