— Verrattain se on parempaa Amerikassa työmiehellä kuin täällä.
— Minä tässä olen katunut, että kun tuli naiduksi ja noita sikiöitä on liika paljon. Jos vielä olisin nuorimies, niin kyllä heittäsin nämä olot ja lähtisin paikalla Amerikkaan. Kun sitä oisikin yksinäinen mies, niin oisiko kumma lähteissä. Ette kai te ole nainut mies?
— En ole.
— Kohta tässä päästään perille. Eihän se minun asuntoni mikään häävi ole, mutta ei tuo lie työmies kovin loistaville tottunutkaan.
— Kunhan on katto pään päällä ja hiukan lämpöä, jotta saa vähän sulata kohmettuneita jäseniään.
Muutamasta portista käännyttiin nyt kartanoon ja peräpuolella sitä tuikki vähäinen valo. Lasi oli keltasen harmaa akkunassa ja jonkunlainen paksu uudin oli siinä, joten valo heikonlaisesti pääsi sen läpi.
Raskas, tunkkaunut, kostea ilma lehahti ovella vastaan. Tiesi pikkulapsia olevan huoneessa, sillä paha lemu sieltä höyrysi tulijan nenään. Ovi kitisi, kun sitä liikutettiin, sillä sen reunat olivat paksussa jäässä. Siinä se jää tappeli olostaan perempää tulevaa lämpöä vastaan. Lämpö saikin sitä vähän sulaamaan, jotta sitä vetenä valui lattialle, mutta kovat olivat myös ulkoa uhoovat kylmät ilmavirrat. Ne vain lisää ja lisää jäädyttivät tuota valuvaa vettä. Kylmä ja lämmin siinä otteli huoneen asukkaille ilotonta taisteluaan. Jää kiilsi kristallilta myös akkunassa ja lämpö siinäkin uursi vesipuroja, mitkä valuivat alas ja muodostuivat tuumanpituisiksi keilamaisiksi jääpuikoiksi. Huone oli muuten matala ja likanen. Lattia oli perältä ylempänä kuin oven suusta. Sammalet tursottivat seinäpalkkien välistä, niitä kun ei oltu millään verhottu. Oven suussa oli tukeva uuni, mikä oli monesta kohden halkeimissa ja sen kyljessä oli yksireikäinen hällä, ainoa mukavuus koko majassa. Uunin kyljet olivat lapset piirrelleet ristiin rastiin jos jonkinlaisia kankeita kuvia ja muutamin paikoin oli tiilikin lohennut. Kun mies käveli lattialla, notkui se. Hiiret ja rotat kun olivat kaivaneet multaa lattianniskojen alla. Huonekaluja oli tuiki vähän ja kovin renkkauneet ne näyttivät olevan.
— Vieras istuu! Tällainen minun majani on.
— Kiitos! Te olette perheellinen mies.
— Johan minä sitä tuolla tiellä puhuin, että tuskaa sitä on mennä perheen kanssa eteenpäin. Annappas, äiti, vieraalle tuoli!