Purakin hölkötteli talonpoikasilla jaloillaan, korkealle niitä tanssiessaan heittäen. Ja paremmin huoneen yläpuolta näytti hänen katseensa tapailevan, rinta pystössä, kun kankean suorana eteenpäin meni. Huoneen toiselta puolelta toiselle se tanssi häntä vei, jalat kuljettivat, kun kerran vauhtiin pääsivät. Soitannosta välinpitämätönnä hän kohautteli sääriään.
Huimemmaksi kävi Alfredin tanssi. Näytti, kuin ylpeydestä näyttäisi, miten sitä tanssitaan. Yhä likemmäksi ja voimakkaammin hän puristi tyttöä, jotta tytölle hikikarpalot nenän huipulle kokoutuivat ja hartioilla oleva huivi alas solahteli. Kiivaammin ja kipeämmin päästi soittaja viulustaan ääniä, ja intoa ne näytti kuohuttavan tanssijoissa.
Yhä rajummaksi kun Alfred tanssissaan pääsi, niin silloin tuli kolahdus, Pura kun kaikella vauhdillaan töytäsi häntä selkään. Ivahymyyn vetäysivät Alfredin suupielet, mutta Puralla mieltä käänteli, kun tuon teki. Sanna ei sanonut enää jaksavansa tanssia, vaan lähti suuttuneena kesken tanssin istumaan tuolille.
Puraa harmitti. Hän meni sanomalehtipöydän luo, missä vanhemmat miehet istuskelivat sanomalehtiä lukien tai tanssia katsoen. Mutta Sanna tuoliltaan katseli Alfredin tanssia. Tulinen valssin sävel oli nyt kuumimmillaan, kimeästi vaikeroi viulu. Tuossa istuessaan unohtui Sannalta suuttumuksensa, ja korvista kiihottavasti juoksi viulun sävel läpi koko ruumiin. Voi sentään, kun nyt saisi tanssia, ja tuon Alfredin kanssa, ajatteli Sanna ja mustasukkaisena katsoi tyttöä, mikä punakkana ja hikisenä väsyneesti seurasi muassa Alfredin hänen huimaavassa tanssissaan.
Pura katsoi Sannaa hänen huomaamattaan. Hän näki, miten osaa-ottavasti Sanna seurasi Alfredin tanssia. Ei Pura kuunnellut muutaman vanhemman miehen sanoja, mikä hänelle puhui, vaan hajamielisesti vastasi: "niin, niin". Koko mieli oli Sannassa, äskeisessä suuttumuksessa ja tiesi missä.
Nyt loppui se valssi. Tahdottiin soittajalta uutta yhtä hyvää. Totisena oli soittaja ja lähetti uuden vielä vinhemmin.
Alfred tuli pyytämään Sannaa tanssiin. Sanna meni, ja vieno puna kohousi hänen kasvoilleen, kun hän tuossa lattialla Alfredin rinnalla seisoi odottaen tanssiin lähtöä, siksi kun tuli sopiva soitto.
Puran silmät eivät päässeet mihinkään Sannasta. Alfredin vieressä lattialla seisoessaan oli hän niin sanomattoman kaunis. Ujous kun loi punervat ruusut kalpeahkoille kasvoille, näytti musta tukka yhä mustemmalta.
Eri tavalla pysyi Sanna Alfredin kiivaan tanssin kumppalina. Ei hän väsyneesti ja raskaasti venynyt perässä, vaan kevyesti rinnalla hyppi.
Mutta Puran rinnassa kaiveli. Suututti, ett'ei osannut oikein tanssia, suututti, ett'ei enemmän ollut ollut nuorten seurassa, jotta olisi oikein oppinut, suututti koko orpo lapsuus, suututti, ett'ei hän ollut tuo — Alfred.