"Eikö teidän nimenne ole Frans Sorawitz, ja ettekös palvellut
Friedlandin herttuan aikana?"
"Aivan niin", jääkäri vastasi.
"Sittepä olettekin sama konna, joka Helmstädtin luona salaa ampui kuoliaaksi everstini, kun v. 1626 Tanskan kuninkaan käskystä saavuimme luoksenne sovintoa hieromaan", huusi torvensoittaja vihasta vapisevalla äänellä, "nyt vaadin maksua siitä" — ja samassa veti hän miekkansa ja hyökkäsi jääkärin kimppuun. Tämä torjui iskut kuvetapparallaan ja hirveä rytäkkä leimahti nyt ravintolassa. Riidasta uhkasi sueta yleinen kahakka, sillä laittoman majoituksen tähden vihoittuneet porvarit kävivät jääkärin puolelle, mutta silloin kävi toinen ruotsalaisista väliin ja ehkäisi riidan jatkumasta. Torvensoittaja vannoi kuitenkin vielä kalliisti kostavansa jääkärille sekä porvaristollekin, joka tahtoi suojella moista roistoa. Jääkäri selitti puolestansa, mitä ruokottomimpia kiroja käyttäen, että torvensoittaja, tavatkoon hän tämän missä tai milloin hyvänsä, saisi saman kohtalon kuin everstinsäkin. Sitte kiipesivät ruotsalaiset ratsujensa selkään ja ajoivat täyttä nelistä ulos kaupungista.
Sillä välin oli porvareita kokoontunut aukialle kadulle, jossa he vilkkaasti keskenänsä neuvottelivat millaisiin toimiin olisi viisainta ryhtyä olevina ahtaina aikoina. Yksi neuvoi yhtä, toinen toista. Vanhemmat porvareista soimasivat niitä, jotka olivat puolustaneet jääkäriä ja tarpeettomasti ärsyttäneet ruotsalaisia. Jääkäri, ollen hänkin samassa joukossa ja ääneti kuunneltua tähän saakka neuvottelua, puhui seuraavaan tapaan:
"Mitäs pelkurimaisia raukkoja te oikeastaan olette, kun turhanpäiten pauhaatte tuosta ruotsalaisesta joukkiosta, joka kuitenkin pisimmän aikaa on täällä oleskellut? En ole ainoankaan suusta vielä kuullut oikeata miehen sanaa. Mitä varten teillä on muurit, tornit ja lujat nyrkit, jollette aio käyttää niitä? Antakaa minulle kuusi nuorta miestä, joilla on sen verran rohkeutta, että uskaltavat laukaista kiväärin, niin minä kerrassaan autan teitä tästä pälkähästä. Jolla on rohkeutta, tulkoon tänne luokseni!"
Puhe vaikutti kuin ruutipataan singonnut säen. Poikani Valentin seisoi tuokiossa hänen vierellään ja hänen kerallansa kuusi nuorta miestä, jotka korkean juhlallisesti lupasivat tekevänsä, mitä rohkeilta miehiltä voi vaatia ja tahtoivat puolustautua viimeiseen hengenvetoon asti. Huimaavan nopeasti riensivät nuorukaiset sekä jotkut iäkkäämmistäkin noutamaan pyssyjä, piilukeihäitä ja peitsiä, telkesivät portit ja asettuivat kovasti huutaen muurin suojustan taaksi seisomaan. Poikani ja hänen kuusi toveriansa asettuivat jääkärin keralla suuren portin viereen vihatuita kuokkavieraita odottamaan.
Illansuussa nähtiin ruotsalaisten tulevan tietä pitkin Ochsenfurtista päin. Vastarintaa kohtaamatta ratsastivat he ihan portille asti. Kaupunginvouti oli ankarasti kieltänyt väkivaltaa käyttämästä muutoin kuin äärimmäisessä hädässä. Havaittuansa että portti oli suljettu, ruotsalaiset kauheasti kiroten ja sadatellen vaativat sen aukaisemista. Kaupunginvouti luki silloin korkealla äänellä kuningas Kustaa Aadolfin kaupungille antaman vapaakirjan ja lupasi heti toimittaa heille leipää, lihaa ja tynnyrin viiniä, jos he rauhallisesti lähtisivät etemmäksi. Mutta ruotsalaiset huusivat, että porvarit olivat kavaltajia ja laukasivat kiväärinsä ilmaan; etumaisina olevat kiipesivät maahan hevostensa selästä ja hankkiutuivat porttia räjähyttämään.
Samassa tuli vuorta alas muudan Klaus Mändlein niminen nuori mies, vetäen puukuormaansa; hänellä ei ollut aavistusta siitä, mitä kaupungin portilla tapahtui; hän oli jo aamusta varhain lähtenyt metsään. Kun ratsuiltansa maahan kiivenneet ruotsalaiset huomasivat hänet, niin he törmäsivät häntä vastaan, köyttivät ja raahasivat hänet toveriensa luo. Lyhyen neuvottelun jälkeen ratsasti torvensoittaja muurin lähitteelle ilmoittaen, että jos kaupungin porttia ei heti avata, panevat he vangin ensin "laulamaan" ja sitte hirttävät hänet lähimpään puuhun niinkuin koiran. Poikani kysyi jääkäriltä mitä he tarkottivat sillä, että panevat Klaun "laulamaan." Vankia laulattaminen merkitsi sotaväen kielellä sitä, että hänen kielensä puhkaistaan ja reikään pujotellaan jousi, jota vedetään sitte edestakaisin, jolloin tuskan äärettömyys pusertaa vankiraukan povesta sydäntä raastavat tuskanhuudot.
Tämän kuultuansa Valentin huusi kovalla äänellä: "Toverit, auttakoon meitä Jumala niin totta kuin nyt tahdomme auttaa veljeämme! Eespäin, eespäin, pelastamaan häntä noiden konnien käsistä!"
Näin huutaen hän ryntää muurilta alas, ja ennenkun kukaan oli kerinnyt estää, kiskotaan pönkät portin päältä pois ja vähäinen puolustajajoukko syöksyy kovasti huutaen ulkopuolella portin olevain ruotsalaisten päälle. Näille harvoille nuorukaisille olisi peli saattanut käydä vaaralliseksi, ellei jääkäri, heti heidän törmättyään yhteen ratsumiesten kanssa, olisi käskenyt suojuksen takana seisovia porvareja laukaisemaan kiväärejä. Pamauksen kuultuaan ruotsalaiset peräytyivät, vaikkei kehenkään heistä sattunut, mutta jääkäri, joka sill'aikaa oli tarkasti pitänyt silmällä torvensoittajaa, laukaisi kiväärinsä ja ampui luodin hänen päähänsä, niin että torvensoittaja ääntä päästämättä suistui kuolleena hevosensa selästä. Soturit sieppasivat mukaansa toverinsa ruumiin ja lähtivät täyttä nelistä ajamaan kaupungista pois, välittämättä vangistansa sen enempää. Mutta Valentin tovereineen nosti pelosta puolikuolleen Klaun maasta, ratkoi auki köydet, joilla ruotsalaiset olivat hänet sitoneet ja vei hänet kerallansa kaupunkiin.