Mutta kauheinta oli että ihmisetkin näyttivät juurikuin muuttuneen. Ensi alussa annettiin sairaille anisruohoa, koska muudan sanoi kuulleensa äänen ylhäältä huutavan:
"Syö anisruohoa,
Et kuole pian sa."
Mutta kun tämäkään keino tuiki vähän tahi ei ollenkaan auttanut, niin tyydyttiin siihen, että niinpian kun joku sairastui ruttotautiin asetettiin vesiruukku hänen vuoteensa viereen ja hänet jätettiin sitte oman onnensa nojaan. Kun sairas oli ummistanut silmänsä kuoleman uneen, niin hänet toimitettiin hetikohta pois ja haudattiin. Harvoin oli omaisia saapuvilla haudalla, jotka olisivat edes kyyneleen uhranneet vainajan muistolle. Sattuipa niinkin että isä riisti pojaltaan, poika isältään viimeiset leivänmurut, kun jompikumpi heistä sairastui, koska toisen kuitenkin täytyi kuolla ilman vähintäkään pelastuksen toivoa.
Monta kristillistä avua saattaa ilmetä hädän ja koettelemusten aikoina, mutta ihmisissä, joilta puuttuu kokonaan jumalanpelko, ilmenee sen sijaan itsekkäisyys, joka ei pidä jumalallisia tai inhimillisiä lakeja minkään arvoisina. Ne, jotka arvelevat ihmisen olevan luonnostansa hyvän, voivat senkaltaisina aikoina oppia, ettei mikään peto koskaan ole julmempi ja tunnottomampi kuin ihminen, joka antautuu syntyperäisten taipumustensa valtaan, sillä Pyhän Hengen kuritustyö ei ole häntä kesyttänyt eikä hän ole ylhäältä tulevan voiman kautta uudestisyntynyt.
Herra oli neuvossansa päättänyt, että minunkin huoneeni tuli tyhjetä; samana aamuna tarttui rutto vaimooni ja tyttäriini Ottiliaan ja Reginaan. Ennen ehtoota otti Herra Jeesus molemmat lapset tykönsä, mutta vaimollani oli vielä muutaman tunnin kärsimykset kestettävänä. Hän ei kuitenkaan tuntenut ketään, ei minuakaan; eikä hän puhunut muuta, kuin joskus korkealla äänellä huudahti: "Valentin! Valentin! poikani, poikani!" mutta sydänyön seuduilla kohosi hän yhtäkkiä vuoteellaan istualle, käänsi säteilevät kasvonsa ylöspäin, ihan kuin hän olisi nähnyt siellä jonkun, ja levittäen kätensä hän sointuvalla äänellä lausui:
"Jo tulee armas ystävän',
Taivaasta luoksen' saapuu hän,
Mull' armon tuo ja totuuden,
Myös ilon iankaikkisen."
Sitten vaipui hän takaisin tilalleen ja oli kotonansa.
"Sun syömmesi — mun syömmeni,
Mun leipäni — sun leipäsi,
Sun kipusi — mun kipuni,
Mun hätäni — sun hätäsi",
niin kirjoitin hääpäivänämme hänen virsikirjaansa: se oli avioliittokontrahtimme, jota me uskollisesti seurasimme, siksi kuin Herra itse neljänkolmatta vuoden perästä sen purki.
Millainen oli mieleni sinä yönä, kun kuljin Johanneksen kanssa käsikkäin toisen kuolinvuoteen luota toiselle, milloin hänen äitinsä, milloin armaiden pikku sisarustensa luo, sitä en pysty selittämään. Raskaat iskut, joiden Herra oli sallinut minua kohdata, olivat saattaneet minut ikään kuin typerryksiin. Minä ja poikani kaivoimme seuraavana päivänä Ebelingin Hannun avulla haudan Veit vanhuksen haudan viereen, käärimme rakkaat vainajat valkoiseen liinavaatteesen ja laskimme heidät, rukoillen ja kyyneliä vuodattaen, maan poveen. Sittekun olimme surullisen toimituksemme päättäneet, tuli naapurini, puuseppä, toi minulle ristin ja sanoi: "Koulumestari, tämä risti on asetettava vaimonne haudalle. Eläessään hän oli jumalallisella vaelluksellaan Kristuksen opin kaunistuksena kaikissa kohdin, sen vuoksi tulee Kristuksen ristin olla kaunistuksena hänelle nyt kuoltuaan." Herra suurena tuomiopäivänänsä palkitkoon hänellekin tämän kristillisen rakkauden työn!