Silloin astui poikani hitain askelin pöydän luo, otti raamatun käteensä, jota vastikään olin lukenut, käänsi muutamia lehtiä ja osotti seuraaviin sanoihin Luukkaan 15 luvussa: "Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi, enkä enää ansaitse tulla kutsutuksi sinun pojaksesi." Nyt hälvenivät surulliset ajatukseni ja sieluni riemuili: Tämä minun poikani oli kuollut ja virkosi eloon, hän oli kadonnut ja on taas löydetty.
"Jumalan nimessä, ollos tervetullut, poikani", lausuin, kiersin käteni hänen kaulaansa ja annoin hänelle suuta.
Valentin sitte istuutui ja kysyi:
"Missä on äitini?"
"Hän on kuollut", vastasin.
"Entäs pikku sisareni, Regina ja Ottilia, missä he ovat?"
"Oi, poikani, hekin ovat kuollet."
"Missäs pieni veljeni, Johannes?"
"Hänkin kuoli", sain hädin tuskin vastanneeksi, sillä poikani kysely sai ammoiset haavani verta vuotamaan.
"Onko kaupunginvoutikin kuollut?" kysyi hän kotvan vaitiolon jälkeen.