"Minä sen syöksen sen kirotun konnan sydämeen, joka on saattanut minut onnettomuuteen ja pidellyt minua näin pahoin."
"Jos niin on, niin maatkaa sitte paikoillanne", sanoi ratsupalvelija, "ja menkää aamulla hirteen. Oletteko mieltä vailla, kun vielä tahdotte nostaa hälinää? Harkitkaa sitä, mutta joutuin, muussa tapauksessa lähden yksin."
Hän ei tosiaankaan suostunut vapauttamaan minua, ennen kuin valan ehdolla lupasin poistua hänen kanssaan ilman hälinättä. Silloin vasta leikkeli hän poikki nuorat ja meidän onnistui päästä metsään kenenkään heräämättä ja vahtimiehen meitä huomaamatta. Kun minä lapsuudestani asti tunsin hyvin ympäriseudun paikat, niin me ehätimme jo puolen tunnin kuluttua viinitarhoille Kitzingenin lähellä, ja päätimme viipyä siinä päivän valkeamaan asti. Minä olin sitäpaitse levon tarpeessa, sillä ruumiini oli armottomasta rääkkäyksestä yltäyleensä turvottunut ja joka askel tuotti minulle mitä kovinta tuskaa.
Oleskellessamme täällä kahden muutamia tuntikausia tunnusti ratsusotamies saaneensa osan Sommerhausenissa ryöstetyistä rahoista ja tarjosi minullekin osaa niistä, mutta minä en tahtonut noista verirahoista ainoatakaan omakseni. Kuitenkin iloitsin että jo toista kertaa muudan pahanilkinen konna oli tullut toisen kautta rangaistuksi.
Aamun valettua ilmoittauduimme ruotsalaisten vahtisotamiehille, jonka jälkeen meidät vietiin ylipäällikön puheille; tämä oli ystävällinen ja alentuvainen mies. Hän tiedusteli minulta yhtä ja toista, ja havaittuansa että joltisenkin hyvin olin perehtynyt musketin käyttämiseen, vaan kernaammin kuitenkin halusin päästä ratsuväkeen, määrättiin minut hänen rykmenttiinsä, jonka väki oli niin varustettua, että sitä saattoi käyttää sekä ratsain että jalan; siitä oli aiheutunut sananparsikin: "Jos rakuuna putoo hevosen selästä, nousee maasta musketööri."
Jo samana päivänä täytyi minun erään ratsuväen osaston kanssa lähteä matkalle Nyrnbergiin päin, jossa päävoimia koottiin yhteen. Ratsusotamiehen myöhemmät vaiheet ovat minulle tuntemattomat.
Seitsemästoista luku.
Kirje. Jatkoa.
Aamurusko heloittaa,
Tietää mulle kuolemaa.
Kohta raikuu torven ääni,
Minut ja mon' ystäväni
Kuolleina koht' kannetaan.
Kansanlaulu.