Hän tuli todellakin samana iltana ja on nyt kymmenen viikon mittaan joka päivä käynyt luonani ja ollut minulle rauhattomalle raukalle, rauhan airuena. Kerrottuani hänelle elämäni vaiheet, kuinka kelvoton poika olin ollut ja karannut vanhempieni luota, mutta nyt kaikesta sydämestäni halusin kääntyä takaisin, nöyrtyä vanhempieni edessä ja pyytää heiltä anteeksi, ja kuinka nyt, kun sairauteni näennäisesti uhkasi ehkäistä paluuretkeäni, tahdoin kääntyä Jumalan puoleen ja turvata häneen, että hän antaisi viimeisen toivoni toteentua, niin hän silmäili minua ystävällisen vakaasti ja lausui: "Se on kyllä hyvää ja kiitettävää, mutta en tahdo teiltä sittenkään salata, että pahuutenne pesii vieläkin syvemmällä: teidän täytyy kaivaa syvemmälle, paljo syvemmälle. Se jo, että olette maallisille vanhemmillenne saattanut paljon surua, on tosin varsin pahaa, mutta paljo pahempaa on vielä, että olette saattanut taivaallisen Isänne murheelliseksi. Oikein on, että tunnustatte syntinne isää ja äitiä vastaan, mutta oikeaksi katumusrukoukseksi saattaa vasta sanoa sitä, joka on Daavidin ensimmäisessäkuudetta psalmissa ja kuuluu näin: Sinua, sinua ainoata vastaan minä syntiä tein, ja pahasti tein sinun edessäsi, ettäs olisit oikia sanoissas, ja puhdas tuomitessas. Sitä katumusrukousta ette näköjään ole vielä omaksunut. Suokoon Jumala että vielä kerran näkisitte vanhempanne — toivon kaikesta sydämestäni teille sitä iloa — mutta toisenlaisen halun täytyy tulla teille vieläkin rakkaammaksi, sen nimittäin, että Jumala antaisi Kristuksen kautta teille syntinne anteeksi, että hän poikansa esirukouksen tähden, jonka voimaa olette tuntenut tähän hetkeen saakka, ei kutsuisi teitä pois, niinkuin teitä varten ei pelastusta olisikaan, vaan ottaisi vielä yhdennellätoista hetkellä teidät armoihinsa. Ennenkun haette sopua vanhempienne kanssa, etsikää sitä Jumalan kanssa. Lyökää rintoihinne ja tunnustakaa ennen kaikkia mitä surua ja tuskaa siitä seuraa, kun hylkää Herran Jumalan eikä pelkää häntä, sillä vanhempienne halveksiminen johtuu juuri siitä, että olette halveksinut Jumalaa ja hänen sanaansa. Kun tajuatte tätä Pyhän hengen kautta, joka silminnähtävästi on tehnyt työnsä sydämessänne, niin pyytäkää taivaalliselta Isältä anteeksi, sillä hän ei tahdo syntisen kuolemaa, vaan että syntinen kääntyisi ja saisi elämän, ja hän on antanut Poikansa Jeesuksen Kristuksen teille Vapahtajaksi. Älkää enää laiminlyökö etsikkoaikaanne, älkää enää paetko Vapahtajaanne, joka kulkee perässänne etsien teitä, vaan ajatelkaa sitä kallista sanaa, että Jeesus Kristus on tullut maailmaan pelastamaan syntisiä."

Niin puhui tämä Jumalan mies, ja Jumala avasi sydämeni, niin että hyvät sanat putosivat hyvään maahan. Herran kurittava armo oli kärsimysteni kautta ikään kuin terävällä auranvantaalla piirrellyt syviä vakoja sydämeni peltoon, ja noihin vakoihin sinkosi jumalaisen sanan siemen ja rupesi orastamaan. Minä olin kauan näkevin silmin ollut sokea, huikentelevaisuudessa ja jumalattomuudessa samonnut turmion tietä, mutta viimeisenä hetkenä, kun oli minun ja helvetin väliä vaan askeleen mitta, otti Herra peitteen silmiltäni — minä havaitsin vaaran ja ojensin jalkani elämän tielle. Minä olen se pahantekijä, joka omien pahain tekojensa tähden on saatettu ristiin, mutta Hän, joka kerran kärsi, vanhurskas syntisten edestä, on minullekin sanonut: Totisesti minä sanon sinulle: tänä päivänä olet sinä minun kanssani paratiisissa.

Siitä käsin olen usein huokaillut, usein vaikeroinut ja usein kärsinyt epäilyksistä ja ahdistuksista. Usein on sieluni, kuten psalmissa sanotaan, ollut murheissansa minussa ja elämäni on ollut sangen likellä helvettiä. Olen huokaillut itseni väsyksiin asti, Daavidin lailla olen uittanut vuoteeni yli yötä ja kastanut leposijani kyynelilläni, mutta alati ja yhä uudestaan olen saanut tuntea Herran ja Vapahtajani sanan: Älä pelkää, minä olen sinut lunastanut, minä olen kutsunut sinua nimeltä: sinä olet minun. Siksi tunnen sanomatonta rauhaakin. Oi, minä olen havainnut, että Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin kaksiteräinen miekka, olen nähnyt, että se tunkee lävitse, siihen asti kuin se erottaa sielun ja hengen, jäsenet ja ytimet, mutta olen myöskin kokenut, että se on voide, joka Gileadissa parantaa kaikki haavat. Jumala siunatkoon sua, Olavinpoika, ettäs vielä kerran olit laupias samarialaiseni ja annoit öljyä ja viiniä myös puutteenalaiselle sielulleni. Oi, Jumalani, minulla oli sydämessäni paljon surua, mutta lohdutuksesi saattoi sieluni iloiseksi.

Jumala on todistajani, miten hartaasti yhä edeskin päin toivon vielä kerran näkeväni teitä, rakkaat vanhempani, kuullakseni anteeksi antamuksen sanat teidän omilta huuliltanne, mutta voi, voimani hupenevat päivä päivältä, ja näyttää niinkuin Jumala olisi päättänyt toisin. Mielelläni toki mukaudun Jumalan neuvopäätökseen. Jos hän on osottanut minulle suurinta armoa, sitä armoa, että synnin kahleet, joihin olen ollut kytkettynä, minusta raueten kirpoavat, niin en tahdo nureksia, ellei hän tätä vähempää armoa minulle sallisikaan. Kun olen saanut hyvää Jumalalta, enkö ottaisi vastaan pahaakin?

Miksikä mä valittaisin?
Minulla
Tallella
Kristus on, pois ken sen saisi.
Minullen,
Uskon sen,
Taivaissa suo autuuden.

Siispä eläkää jalosti, rakkaat vanhemmat! Palkitkoon Jumala teille jokaisen jumalaisen sanan siemenjyvän, jotka aikuisimmasta lapsuudestani sieluuni istutitte — ne ovat viimeinkin puhjenneet oraalle, saatuansa murheiden viljavoittavista sadevihmoista idinvoiman. Anteeksi, oi anteeksi antakaa kaikki mitä olen rikkonut teitä vastaan. Kummoinenpa onkaan oleva ilonne, kun Herran suurena päivänä näette koolla koko pienoisen lauman, joka täällä alhossa oli uskottu kaitsentoonne — koolla siellä, missä Ylipaimen on antava teidän löytää kadonnut lampaannekin. — Ja te, rakkaat siskot, muistelkaa taas minua rakkaudella, ja rukoilkaa, että Jumala varjelisi teitä poikkeamasta sille tielle, jota minä vaelsin, sillä sitä tietä kulkevilla on sanottu olevan: Lyhyt virsi, pitkä hirsi.

Kymmenen päivää olen kyhännyt tätä kirjettä ja kostuttanut sitä runsailla kyynelillä. Tänään minun täytyy se lopettaa, — silmäni ovat himmenneet, käteni vapisee eikä enää jaksa liikuttaa kynää, ja ajatukseni hiutuvat sammuksiin kuten lamppu, josta öljy on loppumaisillaan. Tervehtikää niin ikään kaupunginvoutia ja sanokaa, että pyydän anteeksi häneltä kaikkea sitä pahaa, mitä olen hänelle matkaan saattanut. Hän osotti aina minua kohtaan sangen suurta hyväntahtoisuutta eikä suinkaan ole kieltävä kuolevaisen viimeistä pyyntöä. Isä, kun tämä kirje saapuu käsiisi, niin toimita että pastori lähinnä seuraavana sunnuntaina, niinkuin tavallista on, ilmoittaa saarnatuolista, että Valentin Gast on Herrassa nukkunut, ja koska eriän täältä katuvaisena, mutta armoitettuna syntisenä, uskossa Vapahtajaani, älköön hän olko vastahakoinen lausumaan minustakin nuo tavanmukaiset sanat: Jumala olkoon hänen sielullensa armollinen ja suokoon hänelle ja meille kaikille viimeisenä päivänä riemullisen ylösnousemuksen.

Nyt vasta voin sanoa: Niin käy, kuin tahdot, Jumala, hyv' on sun tahtos ijän! Kristus on minulle elämä, ja kuolema on minulle voitto.

Kuudesta murheesta on Herra minut pelastanut, ja seitsemännessä ei minua mikään vaara voi enää kohdata. Herra meidän Jumalamme, joka vitsallaan ja sauvallaan kuljettaa minua nyt pimeän laakson lävitse, johtakoon hän teitäkin, isää, äitiä ja siskoja siihen asti, kun saamme nähdä toisiamme taivaallisessa Jerusalemissa, ylhäisessä kaupungissa. Siihen asti voikaa hyvin ja muistelkaa minua rakkaudella, sitä pyytää

uskollinen poikanne
Valentin Gast,
kadotettu mutta jälleen löydetty.