Nälkävuonna 1622, jolloin onneton sota oli peräti köyhdyttänyt meidät, jakeli hän useasti niukasta leipäpalasestaan puutetta kärsiville naapurien lapsille, jotka koulupenkkien alta kokosivat parempiosaisten lasten käsistä sinne ja tänne singonneita leivänmuruja.
Tiedämmehän kuitenkin, että ominaisuudet sellaiset kuin tuntehikkuus, rohkeus ja ilomielisyys y.m.s. ovat vaan luonnonkirjoja, jotka eivät missään suhteessa tee lasta Jumalan valtakunnalle soveliaaksi, vaikka kaunistavatkin sitä ihmisten edessä. Mihin joutui Absalom kaunopuheliaisuuslahjoineen, mihin kopeamielinen Saul? Syvään lankeemukseen. Sellaisilla ominaisuuksilla varustettu ihminen on kuin laiva, joka täysin purjein kiitää merellä selällisellä. Jos vankka myötäinen tuuli puhaltelee purjeihin, laskee laiva upeasti satamaan, mutta jos vastatuulet saavat laivan ajeltavakseen, kiitää se sitä nopeammin vain perikatoansa kohden. Herran Henki on oikea suotuisa tuuli. Se olisi minun pitänyt oivaltaa ja muistaa, mutta kuka on se isä, jonka korvia ei hyväilisi, kun kaikki kehuvat ja kiittävät hänen lastansa?
Helluntaina v. 1626 meni poikani ensi kerran Herran ehtoolliselle. Aamusella sanottuna päivänä laskeuduimme yhdessä polvillemme ja rukoilimme että Jumala armossaan antaisi hänelle sielunsa kaunistukseksi katuvaisen mielen ja vahvan uskon — hänen ruumiinsa kaunistamisen oli äitinsä ottanut toimekseen, kammannut hänen mustahkon tukkansa, pukenut mustan takin hänen ylleen ja pistänyt hänelle käteen tilaisuutta varten maasta nyhtämänsä kauniin rosmariinin. Nuoremmat lapseni — Jumala oli näette lahjoittanut minulle paitsi Valentinia vielä kolme lasta, kaksi tytärtä ja pojan — nähtyänsä veljensä niin komeissa varustuksissa, panivat kätensä ristiin ja rohkenivat tähystellä häntä ainoastaan matkan päästä. Valentin pyysi vielä kerran vanhemmiltaan ja sisaruksiltaan anteeksi mitä oli rikkonut heitä vastaan ja lähti sitte lapsijoukon mukana Herran huoneesen.
Tänä vuonna juuri kaksitoista lasta pyrki ensi kertaa ripille. Nähdessäni heidän tulevan takaisin alttarilta, jota olivat lähestyneet kaksittain, en voinut torjua alakuloisuutta mielestäni. Käytävät kirkonpenkkien välissä olivat täynnä keisarin sotamiehiä, jotka viikkoa ennen olivat majoittuneet kaupunkiimme. Nämä hurjat, parrakkaat, rautahaarniskaiset miehet johtivat ehdottomasti ajattelemaan raudankovaa aikaa, jota tuhoisan uskonsodan johdosta jo kokonaista kahdeksan vuotta olimme huokaillen kärsineet.
Nähdessäni pienen, harrasmielisen lapsijoukon tunkeuvan ynseähenkisen soturiparven lävitse, selveni minulle, miksi pastori Theodorikus oli rippilapsille pitämänsä kehotuspuheen tekstiksi valinnut lauseen: "Katso, minä lähetän teidät niinkuin lampaat susien keskelle." Niiden kahdentoista joukossakin, jotka Herra valitsi opetuslapsikseen, oli yksi Juudas, ja kuinkapa moni lammas luopuukaan paimenestaan, joutuen suden saaliiksi, tänä murheenaikana sodan rautakavion suorittaessa hirvittävää hävityskulkuaan Herran laidunten ylitse! Mitäpä merkitystä sillä on, ajattelin itsekseni, että siveät tunteet nyt liikuttavat näiden lasten ja poikasi sydäntä — onkohan heillä öljyäkin lampuissaan? Eikö moni taivaan laella kimalteleva tähtönen ole vain pettävä lentotähti, joka putoaa alas, sammuen yöhön ja pimeään?
Tämänkaltaiset ajatukset valtasivat minut niin tyyten, että lopulta rupesin pelkäämään, mutta silloin rukoilin: "Herra Jeesus, lammasten ylin kaitsija, ota tämä pieni, köyhä lauma sekä minun Valentinini sinun armolliseen hoitoosi. Kuljeta heitä tahtosi mukaan — kukkuloilla tahi laaksoissa, viheriöitsevillä niityillä tahi pimennoissa — johdata heitä vaan sillä tavalla, ettei yksikään heistä jäisi pois sinusta. Etsi ja vie takaisin eksyneet, että tämäkin pieni joukko voisi liittyä suureen laumaasi, jota sinä siellä ylhäällä käytät laitumilla ja johdatat eläville vesilähteille. Amen."
Hän on niin tehnyt — hänen olkoon kunnia iankaikkisesta iankaikkiseen!
Kolmas luku.
Valentin käsityöläisopissa.
Jo kuule, sotahuuto kaikuu kautta kaiken maan,
Se rauhan vie, ja tuskan päivät tuopi tullessaan.
Jo näkyy väike kypärien, kannusten,
Jo kuuluu tinkaavana kalske kalpojen,
Nyt turmio jo perii kodin rauhaisen.