Tähän tapaan puhellessani ja rukoillessani astui Ebelingin Hannu sisään. Nähtyänsä Valentinin kuolleena hän istuutui viereeni ja alkoi kerallani itkeä; loppuosan yötä hän viipyi niin ikään luonani ja koki lohduttaa minua monilla lemmellisillä sanoilla.
Kahdeskymmeneskolmas luku.
Toinenkin Jumalan tuomio.
Laaksot ja kukkulat eivät tapaa toisiansa, mutta ihmiset kylläkin.
Sananlasku.
Aamusella tuli pastorilta sana, että ottaisin rippiastiat ja lähtisin hetikohta hänen kerallansa Eibelstadtiin; muudan sotamies oli pudonnut hevosen selästä, ja kun hänet nostettiin maasta, niin hän oli jo kuoleman kielissä ja halusi nyt Ehtoollista. Kiiruhdin noudattamaan käskyä eikä aikaakaan niin olimme pastorin kanssa jo matkalla Eibelstadtiin.
Ratsumies, joka oli käynyt noutamassa pastoria, seurasi mukanamme ja kertoi matkalla, että kun hän toverinsa kera kello yhden ajoissa yöllä retkeili kaupunkimme läpi, oli portinvartijan tuvanovi, joka muutamia päiviä sitte oli maalattu valkeaksi, ollut auki, yksi hevosista oli säikähtynyt valkoista väikettä, karahtanut pystyyn ja viskannut selästänsä miehen, jonka pää oli käynyt pihtipieleen ja vallan pahoin ruhjoutunut. Heidän oli täytynyt ottaa loukkautunut mukaansa, mutta hänellä ei ollut monta hetkeä jälellä, jonkatähden ratsumestari oli lähettänyt noutamaan pastoria.
Eibelstadtiin tultuamme vietiin meidät vapaaherra von Greifenklaun taloon. Siellä makasi sängyssä haavoittunut ratsuri äänekkäästi valittaen. Viritettyäni tulen kynttilöihin ja asetettuani rippiastiat esiin, tahdoin jättää pastorin sairaan kanssa kahdenkesken ja menin sen vuoksi raastuvan eteiselle torille, jättäytyen surullisten ajatusteni valtaan.
Keskellä toria oli ruotsalaisten lippu pystytetty, ja joukko sotamiehiä seisoskeli tahi makaili sen ympärillä, mutta minä en sen tarkemmin kiinnittänyt siihen huomiotani — ajatukseni liikkuivat kuolleen luona.
Luokseni tuli samassa ratsumestari, pitkä, pulska mies, parta ja hiukset vaaleahkot, niinkuin ruotsalaisilla useimmilla oli, tervehti ystävällisesti minua ja kysyi, oliko pastori jo tullut sairaan luo. Vastasin: "Jo, noin neljännestunti sitten." Ratsumestari jatkoi: "Pelkäänpä hänen joutuneen syntisniskurin kanssa tekemisiin; minä tahdoin kumminkin täyttää velvollisuuteni ja kutsutin hänet. Sotasaarnaajamme nähkääs ei ole vielä ehtinyt saapua ja minä sain, kulkiessamme kaupunkinne läpi, sattumalta tietää tämän tunnustavan evankeelista uskoa, vaikka luulin olevamme katoolisen maan keskuksessa. Mikä on pikku kaupunkinne nimi?"