Moni muu syyttömämpi on tässä hirmuisessa sodassa saanut tällaisen ja vieläpä hirmuisemman surman.
Iloiten ja riemuiten toivat viholliset hänen pihalle. Siellä oli nyt asema toisellainen kuin ennen. Kaikki olivat nyt jalkeilla. Ei ainoastaan ne, mitkä nuotion ympärillä lepäsivät, vaan myöskin ne, jotka huoneissa olivat majaelleet ja joiden kiväärit Hannu oli seinää vasten pannuiksi nähnyt, olivat pihalla. Niiden seassa huomasi Hannu pari upseeriakin.
Töyttimällä ja potkimalla vietiin nuorukainen näiden luo.
Kun Hannu huomasi, ettei hänellä ollut muuta kuin kuolema odotettavana, tuli hän tästä varmasta tiedosta, jos mahdollista oli, vielä entistä rohkeammaksi. Hän katseli vakavilla silmäyksillä ympärilleen, ja ilvehymyyn vetäysivät hänen huulensa, kun hän huomasi useain venäläisten kummastellen kaipaavan piikiviään. Mutta pitkää tarkastuksen aikaa ei hänelle suotu, ennenkuin hänen tuli vastata teoistaan, ja ettei tämä vastaaminen ollut leikintekoa, huomasi hän ympärillänsä seisovain sotilaiden riemuitsevista kasvoista. — Mutta kumminkin tapahtui, ennenkuin häntä vastaamaan käskettiin, tapauksia semmoisia, ettei Hannu tiennyt, mitä hänen tuli ajatella. Niin kummallisilta näkyivät ne hänelle.
Väen päällikkö ei kääntynyt puheellansa Hannun, vaan erään sotilaan puoleen, ja kiivaalta ja kovalta näytti hänen katsantonsa. Hän puhui muutamia sanoja, joita ei Hannu ymmärtänyt; mutta että upseeri sotilaille antoi joitakuita käskyjä, sen huomasi hän kohta. Laumasta erkausi kaksi ja lähti pihalta metsään päin. Samassa tarttuivat toiset siihen sotilaasen, jota upseeri ensinnä oli puhutellut, ja huolimatta hänen armonpyynnöistään, heittivät he hänen maahan, ja nyt alkoivat he onnetonta kurittaa raakalaisten raaimmalla tavalla. Säästän lukiani tunteita, kun heitän kertomatta tämän julman kurin laatua. Sanottakoon vaan se, että kun oli vaivainen saanut kurinsa, makasi hän maassa ruumiina.
Tämä oli jotakin outoa, odottamatonta Hannulle. Jos olisi kurin laatu ollut toisellainen, jos vaivainen kohta olisi kuoliaaksi ammuttu, olisi se ehkä ollut Hannulle mieleenkin, sillä yhtähän se oli, kuka hänen vihollisensa surmasi; mutta nyt tätä julmaa menetystä nähdessään ummisti Hannu silmänsä, ja inho anasti vihan sijan hänen rinnassaan.
Mutta minkätähden tämä julma kuri tuli vaivaisen osaksi? Voimme vaan arvelulla vastata siihen. Ja arvelumme kuuluu näin: Tämä sotilas raukka oli pantu kartanoa vartioitsemaan, ja hän oli, kuten muutkin sotilaat, nuotion viereen nukkunut. Siinä hänen rikoksensa, joka tuotti hänen kolmelle toverillensa surman.
Että tämä oli onnettoman rikos, näkyi siitäkin, että sillä aikaa, kun hän tuskissansa väänteli itseään, toivat ne, jotka upseerin käskystä olivat metsään päin vetäytyneet, etuvartian ruumiin pihalle.
Viisi henkeä oli siis tämä Hannun salainen ryntäys vihollisille maksanut. Nyt — nyt tuli hänen vuoronsa!
Sotilaat seisoivat valmiina paikalla tottelemaan upseerinsa käskyä.
Mutta tätä käskyä ei niin pian annettu.