Siinä hätääntyivät venäläiset, ja kuten aina hätääntyneissä tiloissa käy, kävi nyt tässäkin. Mitä maltilla ja järjellä vähässä ajassa saadaan tehdyksi, siihen kuluu hätääntyneiltä paljon aikaa. Vihdoin oli vene saatu karilta irti; mutta nyt oli siinä vettä sen verran, ettei Hannu enää pelännyt vihollistensa huomaavan, mistä vesi veneesen pulppusi. — Enemmän kuin puolellaan vettä oli vene, kun nyt kiireesti soudettiin saarta kohden.
Joka joskus on saanut nähdä, miten veneen vakavuus katoo, samassa määrässä kuin se vedellä täyttyy, ymmärtää lopun, mikä tässä pian oli tapahtuva. Venäläiset eivät osanneet rauhassa istua. Epätasainen soutaminen kallisti veneen milloin toiselle milloin toiselle puolelle ja esti samassa kulun. Hätä ja hämmästys enensi vaaraa. Saarella oli pelastus, ja saarelle ei ollut pitkältä enää.
Hannu oli istunut itsekseen tyytyväisenä siitä, että hänen työnsä oli niin hyvästi onnistunut. Jos häntä sanomme julmaksi, jos myöntää täytynee, ettei hän rehellisesti käyttäynyt vihollisiansa vastaan, niin — tarvinneeko meidän muistuttaa, millä aikakaudella hän eli ja mitkä syyt häntä yllyttivät?
Neljäkymmentä kyynärää vielä, ja vene olisi ollut rannalla! Mutta nyt heidän tämän verran matkaa rannalta ollessaan tapahtui se seikka, jota Hannu oli odottanut.
Vene kaatui, ja suin päin syöksyivät viholliset järveen.
Tämä näkö olisi hirvittänyt kaikkia, joiden sydämissä ei leppymätön viha vallinnut. Mutta oliko tällaista näkiää? Hannu oli itse samassa vaarassa kuin muutkin, mutta itsensä tähden hän ei peljännyt; hän tiesi, että hän osasi uida.
Kun vene kaatui, oli hän valmis antautumaan järven valtaan, hakemaan pelastustaan. Hän ei veneen vedellä täyttyessä ollut huomannut, että tuo hänen erityinen vihamiehensä, upseeri, oli häntä kolkosti silmäillyt. Jos olisi hän sen nähnyt, olisi hän tiennyt olla varuillansa. Nyt samassa, kun vene kaatui, tunsi Hannu polttavan kivun päässään, ja kun vene oli kaatunut, ei Hannu, enää uimalla osannut pelastaa itseään.
Upseerin miekka oli iskenyt suuren, tyrmistyttävän haavan hänen päähänsä.
Hiljaa, sanaa sanomatta upposi hän juuri silloin, kun hän jo luuli pelastuksensa pian varmaksi, sai surmansa siinä, missä hän ei ollut tiennyt surmaa peljätä.
Ken tiesi häntä kaivata, ken hänen kuolleeksi kuuli?