Mitään suurempaa kummaa ei kumminkaan ollut tapahtunut kuin se, että venäläisiä oli tänne kirkonkylään kokoontunut Tyrväältä päin yhä enemmän. Karkku oli eri joukkojen kokoontumispaikka.
Kun kirkkoherra tuli kirkkoon, huomasi hän, että siellä hänen poissa ollessaan olivat viholliset käyneet. Sakariston ovi oli rikottu, useat vallassäätyläisten hautakammiot avatut ja ryöstetty, mitä kallista niistä oli löydetty. Tässä ryöstössä oli kadonnut muun mukana hopearisti ja hopealevyt laamanni Collanius'en arkusta.
Ei osannut kirkkoherra Enckel silloin aavistaa, että puolentoista sataa vuotta myöhemmin hänenkin hautakammiotaan saastutettaisiin!
Nähtyään mitä kirkossa oli outoa nähtävänä, nousi kirkkoherra jälleen sumeaan piiloonsa. Siellä hän räystääsen kaiversi vähäisen reijän, josta hänen sopi nähdä ainakin osa siitä, mitä ulkona tapahtui. Mutta yö kului rauhassa; hän ei nähnyt mitään entistä oudompaa.
Näin kului kaksi vuorokautta. Kirkkoherra huomasi niiden kuluessa, että vihollisjoukko ympäristössä aina vaan eneni. Mutta mistä päin nämä tulivat, sitä hän ei nähnyt. Kirkossa vielä käytiin useita kertoja, ja hautakammiot mullistettiin vielä pahemmasti.
Neljännen päivän ehtoopuolella marssi sotalauma pappilasta Mäenkylään, ja silloin, kun kirkkoherra huomasi, että sillä oli poislähtö mielessä, uskalsi hän astua ulos piilostaan; mutta vasta päivän hämärtäessä hiipi hän varovasti asuntoonsa. Venäläiset olivat todellakin lähteneet; mutta heidän jälkiään näkyi pappilassa.
Kirkkoherran ensi työ oli kiittää Jumalaa ja toinen ottaa hirtetty alas.
Nyt seuraavan yön kuluessa ei kirkkoherra kumminkaan nukkunut. Hän pelkäsi vihollisten palaamista. Mutta kun aamu valkeni ja hiljaisuus vallitsi, tiesi hän varmaan, että viholliset olivat lähteneet.
Tähän päätökseen tuli hän siitäkin, että aamun koittaessa pappilaan lähestyi muutamia seurakuntalaisia, jotka mannermaan metsistöön olivat paenneet. Surullisin, mutta samalla kiitollisin sydämin tapasivat he toisiaan. Mannermaan metsistöön paenneet tiesivät kertoa, että eilen iltasella olivat ne viholliset, mitkä olivat pappilan tienoilla majailleet, yhtyneet Huidan talon luona Pirkkalasta ja Suoniemestä päin tulevain vihollislaumojen kanssa ja siitä sitten myöhemmin pahaa tekemättä marssineet tietä Kyröön ja Mouhijärvelle päin.
Paljon oli näillä Karkun pitäjään asukkailla, jotka nyt toisiansa tapasivat, toisilleen kertomista. Mutta se jätettäköön kertomatta. Mainittakoon vaan se, että kirkkoherra pian keskeytti heitä ja kutsui työhön. Kirkko oli ensinnä puhdistettava, haudat korjattavat ja suljettavat.