»Te mielestäni sekoitatte» — vastasi herra — »totuutta ja valhetta toisiinsa. Siitä, että lainarahoja voidaan väärin käyttää, tuomitsette te kaiken lainanoton vääräksi. Löytyykö mitään, jota ei voitaisi käyttää väärin?»
»Riitamme tässä asiassa eivät pääse päätökseen» — vastasi Löf huolettomasti — »mutta lainanottamisesta emme alkaneetkaan; takaukseen menemisestä oli kysymys, ja siinä kaiketi olette samaa mieltä kuin minä, että se, joka takaukseen menee, heikontaa samalla omaa luottoaan ja saa elää epävakaisuudessa aina siihen saakka, kun laina on maksettu».
»Minä myönnän, että meillä mennään varsin usein ajattelemattomasi takaukseen, sen sijaan kuin tässä asiassa olisi suurin varovaisuus tarpeen. Etenkin sanon minä sen tekevän väärin, joka takaa suurempia summia, kuin hän voi maksaa. Mutta teidän mietteesenne en voi kumminkaan suostua. — Saattaahan olla, että minä tahtoisin auttaa jotakuta ja tekisin sen yksinänikin, jos minulla siihen olisi varoja. Mutta kun nyt en tätä voi, lupaan minä hänelle nimeni sillä ehdolla, että hän takaukseen hankkii jonkun tahi joitakuita toisia, niin monta, että me, jos se tulisi meidän takausmiesten maksettavaksi, jakamalla summan voisimme osuutemme maksaa. Ymmärrettävää on, että minulla takaukseen mennessäni on täysi luottamus lainan ottajaan».
»Olkoon niin — mutta ajatellaanpa, että teidän luotettunne pettää teidät!»
»Se voi tapahtua; mutta jos yksi pettää, tuleeko minun kaikkia siitä syystä pitää pettureina?»
»Tässäkin asiassa seisomme, näen minä, eri pohjalla. Tahdon vaan kysyä: mikä on enemmän vihaa, katkeruutta ja eripuraisuutta saattanut aikaan ystäväin välillä kuin juuri se, että toinen on toisen edestä saanut maksaa takauksen. Eikö hätä usein saa kunnollisintakin miestä petturiksi, ja hädän päivinä annetaan usein ystävyys alttiiksi».
»Jokapäiväisessä elämässä nähdään, sen pahemmin, että niin käy; minä siis en tässä asiassa voi enkä tahdokaan teitä vastustaa. Mutta mitä äsken sanoin, sen kerron nytkin. Asian väärinkäyttämisen tähden tuomitsette te itse asian vääräksi, ja mikä pahempi on — siitä, että pettureita löytyy, luulette te kaikkien olevan pettureita. Esimerkiksi jos tuleva appenne pyytäisi teidän nimeänne, mitä hänelle vastaisitte?»
»Kun puhumme yleisistä asioista, älkäämme yksityisiin menkö!» — vastasi Löf. »Mutta jos tahdotte tietää, mitä siinä tapauksessa tekisin, niin voin sen sanoa. Minä tiedustelisin, millä kannalla appeni asiat ovat, ja jos huomaisin, että ne lainalla voisi parantaa, en nimeäni kieltäisi; mutta jos taasen näkisin, että lainan ottamisella perikatoa ainoastaan viivytettäisiin, silloin en antaisi nimeäni. Ja toista onkin niihin nähden, jotka niin sanoakseni kuuluvat samaan perheesen».
»Tässä teette heti poikkeuksen omista lauseistanne. Asian laita onkin niin, että yleiset päätökset eivät pidä paikkaansa yksityisissä asioissa, joissa aina on tehtävä asianhaarain mukaan».
»Tuleva appeni ei koskaan minun nimeäni tarvitse» — vastasi Löf.
»Esimerkeistä, jotka eivät ole mahdollisia, ei voi mitään päättää».