Keskustelu, joka oli ollut jotenkin vilkasta, keskeytyi tähän, kun, kuten sanoimme, muutamat vieraista alkoivat lähtöä tehdä. Nyt ihan samassa tuli posti, ja kaikki kokoontuivat patronin ympärille, kun tämä laukun avasi. Uteliaisuus on maalla yhtä suuri kuin kaupungissa, ja uutiset miellyttävät aina.
Patroni, joka edelliseen keskusteluun oli varsin vähän ottanut osaa ja siinäkin vähässä, minkä hän oli lausunut, ollut tulevan vävynsä puolella, avasi kiireesti laukun ja pani pöydälle Katajalahteen kuuluvat sanomalehdet. Sitten veti hän esiin isomman kirjeen, jonka päällekirjoitus oli hänelle itselleen.
Sillaikaa, kun vieraat katselivat ja lukivat sanomalehtiä, tarkasteli patroni kirjeensä ulkopuolia ja sinettiä sekä arveli, mistä se saattaisi olla. Mutta kun hänen arvelunsa ei häntä tyydyttänyt, avasi hän vihdoin kirjeen ja alkoi, silmälasit järjestykseen saatuansa, sitä lukea. Vieraat eivät tienneet olla uteliaita, mutta Löfin silmät seurasivat tarkasti patronia hänen lukiessaan. Että kirje sisälsi jotakin eriskummallista, sen huomasi hän patronin ulkomuodosta, sillä patronin kasvot vaalenivat, hänen kätensä vapisi, ja hikihelmi toisensa jälkeen nousi hänen otsalleen. Löfin uteliaisuus oli tästä herännyt; mutta hän ei mitään kysynyt, kun hän näki, ettei patroni mitään sanonut, vaan että hän äänettä pisti kirjeen taskuunsa.
»Se sisälsi jotain tärkeää» — sanoi Löf itsekseen — »se on varmaa; ja kun vieraat ovat lähteneet, saanen minä tietää, mitä siinä on».
»No, veli patroni, mitä uutisia sinä sait?» — kysyi vanha kruununvouti, joka oli unohtanut silmälasinsa kotiin eikä siitä syystä voinut sanomalehtiä lukea».
»Kas tässä!» — huusi samassa herra, joka Löfin kanssa oli väitellyt.
— »Eräs maamme suurimpia liikemiehiä on mennyt konkurssiin; Israel
Björk, sama, joka muutamia vuosia takaperin perusti suuren
rautatehtaan».
»Mitä!» — huusi patroni. — »Joko se on sanomissa?»
»Te siis tiedätte sen?»
»Sain kirjeen Helsingistä … Vi … Vilhelmiltä, ja hän mainitsee, että kauppiaat Sult ja Kåhrström ovat karanneet ja että Björk on konkurssin tehnyt».
»Vai karanneet!» vastasi herra yhä sanomalehtiä silmäillen. »Mutta koska teillä oli kirje Vilhelmiltä, niin tiedätte kaiketi myöskin että hän onnellisesti on suorittanut jumaluusopin kandidaattitutkinnon, niin kuin tässä kerrotaan».