»Mitä! Vilhelmi suorittanut tutkinnon… Siitä en minä tiedä mitään…»
»Minä luulin hänen juuri tämän tähden kirjoittaneen teille! — Hänestä on teillä ollut iloa ja on yhä vieläkin, herra patroni!»
»On! Minun velivainajani poika on hyvä poika», mumisi patroni.
Tämä Vilhelmin ylistys kuului nyt Löfin korvissa pahalta. Vilhelmi oli suorittanut tutkinnon, joka todisti hänen suurta oppiaan. Se koski kipeästi henkikirjoittajan kadehtivaa sydäntä.
»Mitä muuta uutta sanomalehdissä?» kysyi hän saadaksensa puheen
Vilhelmistä raukenemaan.
»Eipä mitään sanottavaa» — vastasi Löfin kiistaveli.
Mutta jos henkikirjoittaja oli luullut saavansa puheen Vilhelmistä
herkenemään, pettyi hän, sillä patroni lähti nyt kulkemaan saliin päin.
»Tämä uutinen Vilhelmistä varmaankin ilahuttaa Amandaa, Annaa ja
Anteroa» — sanoi hän.
Kun Löf näki hänen menevän, ei hän voinut muuta kuin seurata häntä, vaikka viha ja kateus kuohui hänen sydämessään. Hän tuli saliin kuullakseen, miten patroni uutisen kertoi, ja nähdäkseen miten iloisena rouva, Anna ja Antero sen kuulivat. Varsinkin tarkasti silmäili hän nyt Annaa, morsiantaan, ja tulisemmasti kuin ennen ahdisti häntä mustasukkaisuus, kun hän näki, miten Annan poskille, jotka tähän saakka olivat olleet vaaleat, nyt ruusut nousivat. Hän meni morsiamensa viereen, hän kukisti kuohuvan sydämensä innot, ja hän puristi muka hellästi Annan kättä. Kun nyt Anna entistä iloisemmasti loi silmänsä häneen ja sanoi: »Kuulethan, että Vilhelmi nyt on jumaluusopin kandidaatti; kun hän vielä askeleen ottaa — ja varmaankaan hän ei puolitiehen seisahdu — on hän tohtori…» — Kun Löf tämän kuuli, puristi hän vielä hellemmästi Annan kättä, mutta itsekseen päätti hän sopivalla ajalla kostaa Annalle tämän hetken katkeruuden.
»Vilhelmi tulee edistymään kauas tieteen tiellä» — sanoi Antero, »ja enpä pettyne, jos luulen saavamme nähdä hänen piankin istuvan professorina. Mutta hän ansaitseekin tällaista menestystä».
Löfin silmät iskivät tulta, mutta hän sammutti tulen, ja heti ja sydämellisesti hän lausui: »Sitä olen minä aina sanonut; Vilhelmissä on neroa ja älyä, jos hän tietää molempia käyttää».