»No, miten teidän matkanne onnistui? Joko tietää perheenne teidän matkanne syyn?»
»Minun matkani onnistui niin hyvin kuin semmoinen matka saattaa onnistua, enkä sitä ole enää omaisiltani salannut!» — vastasi patroni.
Löfin kasvoista loisti ilo. »Sepäs oli onni!» sanoi hän. »Sillä totta sanoen minä olin murheellinen, suuresti murheellinen teidän tähtenne».
»Semmoinen ei sinun tarvitse olla» — vastasi patroni. »Sinä näet, miten me onnettomuuttamme kannamme, eikä se asia murheesta parane. Sääli minun on kumminkin sinua; sillä jos sinä toivoit Annan myötäjäisiksi saavasi jotakin, niin petyit. Mutta minä olen vakuutettu siitä, ettet sinä tavaroita katsonut».
»Minä en teitä ymmärrä!» huusi Löf. — »Sanokaa kerrassaan kaikki!»
»No … pitääkö minun se vielä kertoman! Minun tulee yksin maksaa koko takaus, ja siihen menee koko omaisuuteni».
Löfin käsi, jossa Annan käsi oli ollut, aukesi ja vaipui hiljaa alas.
— »Teidän on siis maksaminen koko takaus?»
»Ihan joka ainoa äyri!» vastasi patroni.
Löf tunsi, että kylmä hiki nousi hänen otsalleen. »200,000 markkaa?» kysyi hän hiljaa.
»Niin, sinä mainitsit summan» — vastasi patroni.