Kolmas, joka oli samasta kaupungista, missä kauppaneuvos asui, kuului:
»Herra Kauppaneuvos! Ystäväni —— kehoituksesta ilmoitan täten, että nuori kauppias A. Hirts 21 p:nä tätä Joulukuuta saapui tänne ja asettui Troberg nimisenä asumaan kestikievarissa. Sekä eilen että toissapäivänä on hän enimmät ajat ollut ulkona, missä, sitä en ole saanut tietää. Minulta on hän teidän maksettavaksenne lainannut 400 riksiä. Kun olen valmiina lähtemään Poriin, en ole voinut suusanallisesti näitä Teille ilmoittaa.
Kunnioittaen N——».
Näin kuuluivat ne kirjeet, jotka saivat kauppaneuvoksen jouluaattona ulos lähtemään. Kello oli puoli kahdeksan, kun hän palasi. Hän oli käynyt kestikievarissa ja kruununvouti Trobergin luona, ja nyt, kun hän tuli takaisin, oli hän jotenkin vakautunut kirjeiden todenperäisyydestä, vaikka ei hän ensinkään tuota — — ja N——ää tuntenut. Kruununvouti, jolle kauppaneuvos oli näyttänyt vastasaadut kirjeet, oli heti ymmärtänyt asian laidan; oli sanonut varsin vähän tuntevansa Hirtsiä, ainoastaan kerran nähneensä hänen eräässä kylpylaitoksessa Ruotsissa ennenkuin nyt kestikievarissa, missä hän oli nuhdellut häntä siitä, että hän ei käyttänyt omaa nimeänsä, vieläpä uhannut häntä, kun kuuli hänen ottaneen nimen Troberg. — »Rahaa hän minultakin halusi lainata», lisäsi vouti, jonka vähän kävi sääliksi kauppaneuvoksen tuska, mutta joka kumminkaan ei tahtonut ilmoittaa ystävänsä salaisuutta, vaikka hänen kyllä mielensä teki.
Näillä tiedoilla tuli kauppaneuvos kotiinsa, tuli vihan vimmassa ja ennätti tuskin konttorissa saada turkit yltään, ennenkuin hän kiiruhti ylikertaan. Puoti oli kello 6 suljettu, ja useammat kirjurit, joilla ei ollut kotoa kaupungissa ja jotka tämän tähden olivat kauppaneuvoksen perheeseen joulua viettämään kutsutut, olivat jo suureen saliin saapuneet.
Isän astuessa sisään istui neiti Lovisa pianon ääressä, soitti ja lauloi äänellä, joka todellakin oli kauniimpi kuin olisi voinut luulla. Albert, joka seisoi laulajan vieressä, ei siis varsin liikaa sanonut, kun hän morsiantansa ylisti ja kiitteli. — Lovisa lauloi juuri ukko Loon tullessa erinomaisen liikuttavaa romansia kahdesta rakastavaisesta, jotka molemmat surmasivat itsensä, kun eivät toisiansa saaneet.
»Voik' ihanampaa olla
Kuin kuolla kanssa armaansa,
Ja yhtyä taas tuolla
Ijäisen ilon taivaassa!»
lauloi hän.
»No, vihdoin viimein olet täällä!» huusi lihava rouva, kun hän miehensä huomasi. »Missä, Jumalan nimessä, olet ollut? Mikä tärkeä syy sai sinun tämmöisenä iltana ulos kaupungille, varsinkin kun meillä on niin harvinainen vieras, ystäväsi poika Ruotsista».
Kauppaneuvos ei siihen vastannut mitään, silmäili vaan pikaisesti ympärilleen ja lähestyi pianoa, jonka vieressä Albert seisoi. Albert oli ennättänyt mennä häntä vastaan muutamia askeleita. Lovisa taasen innostuneena jatkoi isästään huolimatta: