»Minun ystäviäni hän ei ole» — vastasi Vilhelmi. Luultavasti oli hänen äänessään jotakin outoa, sillä Anna silmäsi häntä ja kysyi: »Ja minkä tähden ei? Tunnettehan te toisenne, ja olipa hänen nimensä sinun luettelossasi».
»Sinulla on hyvä muisti, jos sinä kaikkein nimet muistat, mitkä luettelossani oli» — vastasi Vilhelmi. »Minä kutsuin häntä siitä syystä, että olemme samaa koulua käyneet ja samassa lukiossa olemme olleet. Ystäviä emme koskaan ole olleet sanan oikeassa merkityksessä; meidän luonteemme eivät sovi yhteen».
Kun Vilhelmi ja Anna tulivat kotiin, olivat kaikki muut jo siellä. Vanha Rother oli entistä paremmalla tuulella. Hän oli tavannut vanhan ystävänsä Israeli Björkin.
»Sama mies kuin ennenkin, tuo Israeli, ihan sama!» — kertoi patroni.
»Mutta suuresti hän elää, vaikka en saanut niin kahvitilkkaa suuhuni.
Huomenna saanen sitä enemmän, sillä huomenna olemme kaikki kutsutut
Israelin luo päivällistä syömään. Pitkä kuin kuusi tuo hänen
poikansa… No, on koivukin pitkä, ha, haa!»
Rouva vähän nuhteli ukkoa siitä, ettei tämä kieltäytynyt päivällisiltä. Ukko sanoi aluksi kyllä niin tehneensä, mutta vihdoin täytyneensä suostua, kun ei Israeli vähemmällä tyytynyt. »Sitä paitsi» — lisäsi ukko — »tulee hän tänä iltana tänne, jotta saat häntä tervehtiä. Muistathan Israelia entisistä ajoista, mamma?»
»Muistan kyllä», vastasi rouva. »Sinä olet aina hänestä pitänyt, minun on ollut varsin vaikea häntä kärsiä».
»Aivan niin, mamma! Sinulla on hyvä muisti. Israeli oli syypää ensimäiseen sotaamme, mamma! Minä tahdoin häntä kummiksi Villelle, sinä et… Muistatko, miten riita loppui?… Olkoon se sinulle opetukseksi, Ville, jos joskus sinäkin vaimon saat. Kun ei mamma tahtonut myöntyä, löin minä nyrkkiäni pöytään ja kysyin: Kuka on lapsen isä, minäkö vai sinä, mamma? Minä tietysti, ja koska niin on, niin kutsun minä kummit».
»Herra Björk siis on minun kummini?» kysyi Ville. »Sitäpä en tiennyt.
Hänen nimeänsä ei ollut kastetodistuksessani».
»Ei, sillä hän ei ole sinun kummisi» — vastasi äiti. Ja hymy hänen huulillansa näytti, miten ensimäinen sota herra ja rouva Rotherin välillä oli loppunut,
»Hm, hm!» mumisi patroni.