»Oi!» vastasi Björk. »Siitä tunnen entisen ystäväni. Mutta, niinkuin sanoin, korkeintaan kolmen vuoden kuluttua saat nimesi takaisin, ja saat silloin nähdä, että se oli annettu nimeksi vaan. Mutta onko sinulla sinetti muassasi?»
»Semmoinen minulla aina on» — ja ukko Rother näytti kantasormustaan, jonka kannassa oli hänen nimensä ensimäiset kirjaimet.
Muutaman minuutin kuluttua oli pöydällä velkakirja, jonka viimeiset rivit kuuluivat näin:
_Yllä seisovan summan, 50,000 ruplan, takaisin maksamisesta ynnä koron kanssa, 5 sadalta vuosittain, menevät allekirjoittaneet yhteiseen takaukseen niinkuin olisi velka heidän omansa, yksi kaikkein ja kaikki yhden edestä, joka vakuutetaan. Helsinki, 17 p. Marraskuuta 18—.
Evert Sult. Anders Kåhrström.
Kauppias ja tehtaan isäntä. Kauppias ja tehtaan isäntä.
(Sinetti). (Sinetti).
Vilhelm Rother.
Kauppias ja maanomistaja.
(Sinetti)._
»Oikein on!» sanoi Björk silmäillen velkakirjaa. »Kiitoksia nyt! Juotte kaiketi minun uuden tehtaani menestykseksi!»
Se malja juotiin pohjaan saakka.
Tämä takausasia oli keskeyttänyt ukkojen hauskat keskustelut. Björk pani talteensa velkakirjan, ja koko asia jäi sillä unohdukseen; sillä sitten ei enää sanaakaan puhuttu siitä. Vanhanaikuisia juttuja tuli taasen esille, ja monen semmoisenkin malja, joka jo kauan sitten oli kuollut, juotiin nyt.
Ukko Rother, joka alussa, kun hän nyt tiesi nimensä olevan tuossa talteen pannussa velkakirjassa, ei niin ilomielin nauranut kuin äsken, sai illan kuluessa vähitellen takaisin entisen hupaisuutensa, eikä aikaakaan, niin oli hänkin unhottanut koko takauksen. Hän otti osaa esiteltyihin maljoihin, sama hänelle tunsiko niitä, joille maljat esiteltiin, vai ei. Hänkin kertoi lystillisiä juttuja ja oli ensimäinen niille nauramaan.