»Patroni Rother!» huusi vihdoin Löf. — »Miten te sinne olette joutunut? Mitä te siellä teette, patroni?»
»Avaa ovi, lurjus, kuka oletkin, äläkä siellä käytä kieltäsi! Minä palellun täällä».
Vilhelmi oli kohta rientänyt oven luo avataksensa sitä. »Ovi on lukossa, setä; odottakaa, kunnes saadaan avain!»
»Vilhelmi! Sinäkö siellä olet! Laita että pian pääsen täältä pois!
Missä hiidessä minä olen?»
»Te olette, setä, kauppias Björkin vaunuliiterissä».
»Vaunuliiterissä! Ah, nyt selkenee muistini! Se lurjus, se lemmon ajomies on minun jättänyt vaunuihin ja lukinnut oven. No, etkö voi sitä pirstaksi lyödä? Keitä siellä on toisia? Kuka siellä nauraa? Lempo teidät korjaa, kun täältä pääsen».
»Pääsemisenne ei ole niin helppo kuin sinne jäämisenne, herra patroni! Luukas, ajomies, ei ole kotona, ja avaimen on hän luultavasti vienyt mukanansa, koska sitä ei ole missään» — vastasi nuori Björk, joka oli käynyt ajomiestä hakemassa.
Löf ei voinut nauruansa hillitä. »Suokaa anteeksi, herra patroni!» rukoili hän. »Jos tilaanne mietitte, niin ette voi itsekään nauramatta olla».
Mutta patronin ei tehnyt mieli nauraa. Päin vastoin suuttui hän nyt.
»Vilhelmi, oletko riivattu, poika, kun et minua päästä täältä?»
»Odottakaa, isä!» — lepytteli Antero.